Huonekasvit Kukkakaupat

Vesikasvien huoltopäivä

Minulla on kahdessa lasimaljassa vesikasveja. Ostin vesikasveja fisktank.fi sivulta ja Riihimäen Kukkatalosta. Fisktankista ostin myös ravinteet ja levänestoaineen. Kasveiksi valikoitui vesisalaatti, amerikankilpukka, palleroahdinparta, kellusaniainen ja jokin, jonka nimi ei ole enää muistissa.

Vettä olen vaihtanut astioihin noin kahden viikon välein. Koska en laittanut pohjalle hiekkaa/kiviä, on veden vaihto melko nopea homma.

Ostin Faunattaresta pienen akvaariohaavin, jolla kerään kasvit ensin pois astiasta. Tämän jälkeen kaadan veden pois vesimaljasta ja täytän sen uudelleen noin kädenlämpöisellä vedellä. Sitten poistan kasveista kellastuneimmat lehdet. Se onkin hieman vaikeampaa, kun märät kasvit tarttuvat sormiin kiinni.

Lopuksi laitan muutaman tipan vesikasveille tarkoitettua ravinnetta ja levänestoainetta (Prodac Algacontrol). Ravinteita minulla on kahta erilaista, joita vuorottelen. Toisessa ravinteessa (Prodac Nutronferro) on rautaa sekä magnesiumia ja toisessa (Prodac Nutronflora) taas muita kivennäisiä. Lannoitteet ovat riittoisia, yhdestä pullosta saa 1000 litraa lannoitettua vettä.

Lopuksi tiputtelen kasvit takaisin vesimaljaan. Vesimaljoilla on huonekasvien keskellä esteettisyyden lisäksi toinenkin käyttötarkoitus. Maljoista nimittäin haihtuu vettä, mikä nostaa hieman ilmankosteutta kasvien vieressä. Joudun lisäämään maljoihin vettä noin kolmen päivän välein. Aivan täyteen laitettuna vettä riittää astiassa hyvinkin viikoksi.

Toinen maljoista oli ensin pimeähköllä ruokailupöydällä, mutta siirsin sen valoisampaan paikkaan, kun vesikasvit alkoivat kellastua. Nyt molemmat maljat ovat itäikkunalla, missä ne saavat vielä tähän aikaan vuodesta lisävaloa. Kasvien kellastuminen loppui valomäärän lisääntyessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *