Kaupallinen yhteistyö Vplux Oy:n kanssa
Sain viljelytarvikkeita myyvältä Vpluxilta koekäyttöön pullon Amphora Aromaticsin kylmäpuristettua neem-öljyä. Neem-öljy valmistetaan neem-puun (Azadiracht indica) siemenistä. Neem-puu on alkujaan Intiasta, mutta nykyisin sitä kasvaa ympäri maapalloa trooppisella vyöhykkeellä. Neem-puuta on Intiassa käytetty monipuolisena lääkkeenä ja hoitotuotteena jo tuhansia vuosia.

Neem-puu kasvaa jopa 15 metriä korkeaksi ja sen latvus voi olla 20 metriä leveä. Puu kukkii aikaisin keväällä runsain kukin. Sen kypsyvät siemenet ovat keltaiset ja noin kirsikan kokoiset. Puuta sanotaan helppohoitoiseksi ja vähään tyytyväiseksi. Puusta valmistetaan esimerkiksi luontaislääkkeitä, kosmetiikkaa ja hyönteiskarkotteita. Puun lehdissä ja kuoressa on eri vaikuttavat aineet kuin esimerkiksi siemenissä ja juurissa. Puusta käytetään kaikki mahdollinen eri valmisteisiin, myös hedelmiä syödään. Siemenistä valmistettua neem-öljyä käytetään vain ulkoisesti, mutta esimerkiksi kuivatuista lehdistä tehtyä rehua syötetään iho-ongelmaisille koirille, kissoille ja hevosille.
Neem-puun eri osat sisältävät paljon biologisesti aktiivisia ainesosia ja sillä on todistetusti antibakteerisia ominaisuuksia. Täten se torjuu bakteeri-, virus- ja sieni-infektioita. Neem-öljyllä voi karkoittaa hyönteisiä, hoitaa kynsisientä sekä ihohaavoja ja hiertymiä. Sitä käytetään iholle noin 10%:na liuoksena sekoitettuna johonkin toiseen kasviöljyyn, kuten kookos-, manteli- tai oliiviöljy.
Itseäni kuitenkin eniten kiinnosti, kuinka öljyä voi käyttää kasvinhoidossa. Ensi kesänä ajattelin kokeilla sitä härmään, mikäli sellaista kasvimaalle tulee. Tänä kesänä härmä vei puolet kurkun taimista, mikä harmitti kovasti. Härmä on härmäsienten aiheuttamaa, joten öljy voisi hyvinkin toimia sen torjunnassa.

Itse öljy on tummaa ja hieman tunkkaisen hajuista. Olen kuullut kauhutarinoita hajusta ja tahmeasta koostumuksesta, mutta ainakin tässä öljyssä tuoksu on melko mieto ja rakenne juokseva.
Kasveille hoito-/torjuntaliuoksen voi valmistaa lämpimästä vedestä ja neemöljystä. Litraan vettä laitetaan 20ml öljyä. Liuosta pitää ravistella hyvin. Tippa/kaksi saippuaa nesteeseen auttaa ainesten sekoittumisessa. Tällä liuoksella voi sumutella kasveja tai pyyhkiä lehtiä. Liuosta voi antaa kerran viikossa. Suihke voi jättää tummia jälkiä seiniin/ tasoihin, joten kasvit kannattaa sumuttaa esimerkiksi muovilaatikon sisällä tai jonkin suojan päällä. Vpluxilta saa ra´an öljyn lisäksi valmista sumutusliuosta sumupullossa.
Sanotaan, että neem-öljy karkoittaa hyvin punkkeja, joten sitä voi käyttää vihannespunkin ennakkotorjuntaan ja hävittämiseen sisäkasveilla. Koska tuote on vaaraksi joillekin hyönteisille ja hämähäkeille, sitä kannattaa puutarhassa käyttää vain todellisessa tarpeessa ja hyvin paikallisesti. Tuote lupaa lisätä kasvin elinvoimaa ja vastustuskykyä niin tauteja kuin tuholaisiakin vastaan, mutta siitä ei itsellä ole mitään näyttöä ainakaan vielä. Ajattelin sumutella osaa kasvejani nyt muutaman viikon ajan öljysuihkeella ja katsoa, miten kasvit tavaraan reagoivat.
Vpluxilta tuotetta saa myös pienissä 100 ml pulloissa. Nyt tuote on myös tarjouksessa! (16.10.2023) Alla linkki tuotteen luo:
https://www.vplux.fi/fi/product/neem-oljy-torjunta-aine-suoja-aine/616557
https://www.vplux.fi/fi/product/neem-oljy-+-mantysuopa-valmis-suihkepullo-500ml/13760