Huonekasvit

Parhaat kasvimyymälät

Viherpajan kasvihuoneet sijaitsevat Vantaalla. Paikka on varsinkin kesällä käymisen arvoinen, sillä siellä on kaunis japanilainen puutarha yhdessä kasvihuoneessa. Valikoima on runsas ja erikoisuuksiakin saattaa löytää.

Pukinmäen puutarha sijaitsee Helsingissä Oulunkylän ja Pukinmäen rajalla. Myymälän lisäksi heillä on myös verkkokauppa. Valikoimassa on huonekasvien lisäksi leikkokukkia, hyötykasveja ja perennoja.

Viidakkorumpu sijaitsee Helsingin Töölössä. Myymälä on auki tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin. Erikoisuutena kasvirescuet, joita omistaja hankkii ja hoitaa kuntoon. Agendana on kasvihävikin vähentäminen. Heidän tuotteita voi ostaa myös verkosta.

Pirilän kukkatalot sijaitsevat Tampereella, Raisiossa, Tuusulassa, Riihimäellä, Helsingissä, Salossa ja Kaarinassa. Heillä on vaihteleva valikoima huonekasveja. He myyvät myös ruukkuja, perennoja ja hyötykasveja.

Bauhauseissa on hieman eroja kasviosastoissa, mutta ainakin Pirkkalan/Tampereen Bauhausissa kasviosasto on melko hyvä ja sinne tilataan myös joitain trendaavia tai vähän harvinaisempiakin kasveja. Samalla voi ostaa kaikki kasvitarvikkeet, mitä tarvitsee. Bauhauseja on Espoossa, Vantaalla, Lahdessa, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Viherlandialla Jyväskylässä on suuret kasvihuoneet täynnä sisustustavaraa, puutarhakasveja ja huonekasveja. Tiloista löytyy myös kahvila ja puolilta päivin on tarjolla lounasta. Lisäksi myymälässä myydään silkkikasveja, pihakiviä, siemeniä ja kasvi- ja puutarhatarvikkeita. Heillä on omaa hyötykasvi- ja kausikukkatuotantoa

Opuntia Tampereen ydinkeskustassa tarjoaa hienon valikoiman huonekasveja. Erityisen paljon heillä on kaktuksia ja erilaisia mehikasveja. Huonekasvien lisäksi heiltä saa mitä kauniimpia kukkakimppuja ja -asetelmia. Kauppa on ehdoton käyntikohde Tampereella, myymälä on todella hieno!

Viherkasvitori sijaitsee Iisalmessa K-supermarket Torikulmassa. Valikoimaa on runsaasti, mutta heidän verkkokaupassaan valikoima on vielä isompi.

Lakeuden vihertaimisto sijaitsee Seinäjoella Kiikussa. Huonekasvien lisäksi he myyvät perennoja, siemeniä ja sipuleita sekä hyötykasveja. Heillä on myös verkkokauppa.

Urban Greenillä on Helsingissä kaksi myymälää: kauppakeskus Redissä ja Tukkutorilla. Redissä on myös leikkokukkia, mutta painopiste molemmissa myymälöissä on huonekasveissa. Heillä on myös huonekasvien huoltopalvelu.

Viherkeskus Focus sijaitsee Siilinjärvellä Toivalassa. Myymälän huonekasvivalikoimaa pääsee tarkastelemaan verkossa, mutta tilaaminen verkossa ei onnistu. Kasvien lisäksi heillä on myynnissä kasvitarvikkeita ja sisustustavaraa kuten kynttilöitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *