Huonekasvit

Ryhdyin yhteisöviljelijäksi

Blokgarden Oy on vuodesta 2020 asti toiminut kaupunkiruuan tuottamisen parissa. He vuokraavat kannettavia kasvimaita/kasvatuslaatikoita, testaavat eri viljelymenetelmiä kaupunkiympäristössä, toteuttavat kaupunkiviljelmiä esimerkiksi ravintoloille ja taloyhtiöille ja organisoivat ja mahdollistavat yhteisöviljelmiä. Yritys operoi Tampereelta käsin, mutta toimintaa on tänä kesänä muuallakin, kuten Turussa ja Helsingissä. Blokgardenin agendana on lisätä ruuan tuotantoa kaupungeissa antamalla siihen mahdollisuuksia ja jakamalla tietoutta kaupunkiruuan tuottamisesta. Samalla he tukevat kaupunkiympäristöjen biodiversiteettiä. Heidän suuri visionsa on, että vuonna 2030 jopa 30% ruuasta olisi kaupungeissa lähituotettua.

Tampereella Sarvijaakonkatu 28:ssa sijaitsee Kalevan Halli, jossa ovat Blokgardenin toimitilat. Halli toimii kaupunkiviljelykeskuksena, jossa testataan eri viljelymenetelmiä ja kasvatetaan taimia kaupunki- ja yhteisöviljelmiä varten. Tiloissa majapaikkaansa pitää myös taidekollektiivi Labra 540, joka pitää tiloissa taidenäyttelyjä ja tapahtumia.

Hallin piha-alueella toimii kesän ajan yhteisöviljelmä, jonne sai toukokuussa ilmoittautua yhteisöviljelijäksi. Talomme pihassa oleva vanha kasvimaani toivottavasti muuntuu kesän aikana kukkakedoksi, sillä kylvin kasvisten sijasta kasvimaalle erilaisia kukkien siemeniä. Kasvimaa saa jatkossakin kesäisin palvella pörriäisiä, sillä vanha kasvimaa on todella kaukana talosta ja haluan kasvimaan lähemmäksi, jotta kokatessa ei tarvitse juosta tontin toiseen päähän yrttejä tai salaattia hakemaan. Koska operaatio uusi kasvimaa ei ole edennyt, päätin ilmoittautua yhteisöviljelijäksi Kalevan halleille.

Mukaan mahtui 70 viljelijää, joista jokainen sai yhden ison kasvatuslaatikon. Lisäksi alueella on yhteisiä laatikoita, joiden antimia nautitaan sadonkorjuujuhlassa loppukesästä. Jokainen viljelijä sitoutuu kastelemaan kaikki pihan laatikot kaksi kertaa kesän aikana. Laatikoiden muu hoito on jokaisen viljelijän vastuulla, paikan päällä olisi hyvä käydä kerran viikossa tai kahdessa. Puutarhaansa voi kuitenkin käydä hoitamassa ja ihailemassa vaikka joka päivä. Perjantaisin Kalevan Hallilla on After work iltamat, joissa voi tutustua toisiin viljelijöihin. Puutarhureita avittamaan Blokgarden on hankkinut mehiläispesän Kalevan Hallin katolle.

Yhteisenä istutuspäivänä kesäkuun alussa laatikoihin pystyi ostamaan erittäin edullisia taimia tai tuoda omat taimet mukanaan. Omaan laatikkooni olin esikasvattanut marjatomaatin, pari ananaskirsikkaa ja kurkun. Olin karaissut taimet ulkoiluttamalla niitä ilta-auringossa reilun viikon verran. Näin kasvit eivät kärtsähdä laatikossaan, joka on lähes koko päivän auringossa. Lisäksi istutin laatikkoon kuivahtamaan päässeen mangoldin, jonka selviämisestä ei ole takeita sekä samettilehden tuholaisia karkoittamaan. Lopuksi heitin aukkopaikkoihin hieman rucolan siemeniä ja kastelin laatikon läpikotaisin. Laatikko imaisi paljon vettä, sillä siinä on isohko vesisäiliö pohjalla.

Istutuspäivänä iltapäivällä Sarvijaakonkadulle oli saapunut paljon innokkaita puutarhureita istutus- ja kylvöpuuhiin. Samaan aikaan Kalevan Hallissa oli taidekollektiivi Labra:n taidenäyttelyn avajaiset, joten porukkaa oli illan edetessä reippaasti paikalla. Tunnelma oli iloinen, ventovieraat ihmiset juttelivat toistensa kanssa ja vertailivat laatikoitaan. Parasta oli kuitenkin käsien upottaminen multaan.

Labra:n näyttely ”Mennyt aika, kadonneet paikat” on nähtävissä Kalevan Hallissa 6.7.2025 asti. Tila on avoinna yleisölle to-su klo 14-18

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *