Huonekasvit

Suljetun kasviterraarion kuulumisia 4

Kasviterraarioni on suljettu, eli sen päällä on tiiviit lasikannet, eikä terrasta pääse haihtumaan ulos juurikaan ollenkaan kosteutta. Terraa ei tarvitse siis oikeastaan koskaan kastella, sillä haihtuva kosteus tiivistyy kasvien lehdille ja terran laseihin ja valuu vesipisaroina takaisin kasvupohjaan. Ilmankosteus terrassa on asettunut noin 75%:in.

Kasvupohjana on Wurth imeytysraetta, jonka päällä on kerros sammalta. Ostamani sammal ei ole kotiutunut kunnolla terraan, vaan on ollut koko ajan hieman rusehtavaa, eikä se ole tarrannut kiinni kasvupohjaan kunnolla. Sen sijaan pihaltani keräämäni sammal on kotiutunut hyvin. Tulevana kesänä aion kerätä sammalta pihasta lisää ja korvata sillä ostetun sammalen. Sammalta kerättäessä on hyvä muistaa, että sammalen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Luonnosta kerätyn sammalen huonona puolena on siinä mahdollisesti lymyilevät ötökät. Huuhtelin sammalen huolellisesti siivilässä kuumalla hanavedellä. Silti sen mukana terraan eksyi ilmeisesti kotilon munia. Pieniä vaaleita kotiloita ilmestyi terraan ja ne reijittivät pitsilehdet huonoon kuntoon. Jouduin leikkaamaan pitsilehdet alas ja niiden kasvuunlähtö on ollut todella hidasta leikkaamisen jälkeen. Levitin terraan Ferramol etanaraetta ja kotilot katosivat.

Etanasyötti homehtui sammalen päällä, mutta hyppyhäntäiset hoitivat homeen pois nopeasti. Hyppyhäntäiset ovat pieniä ötöitä, jotka hoitavat maatuvan jätteen ja homeet pois terrasta. Niitä myyvät terraarioliikkeet ja ne ovat edullisia. Olen levittänyt hyppyhäntäisiä myös muiden kasvieni kasvupohjiin.

Kasvit ovat pysyneet terrassa pieninä ahkeran latvonnan ja kevyen lannoituksen johdosta. Koska terraa ei tarvitse kastella, eikä imeytysrakeessa ole ravinteita, kasvien kasvu on ollut verrattain hidasta. Keväästä syksyyn olen lannoittanut terran kasvit noin kerran kuukaudessa ja talvella kerran parissa kuukaudessa. Kastelun yhteydessä tuuletan terraa useamman tunnin, jotta se ei menisi liian kosteaksi.

Maaorkideat ovat kasvaneet terrassa innokkaasti ja melkein kaikki myös kukkivat talvella. Unelma ja hienohelma kasvoivat pikkuhiljaa niin isoiksi, että päätin leikata ne alas muutama viikko sitten. Vaniljaorkidea on myös lähtenyt kasvuun, kun terran yläpuolella oleva länsi-ikkuna alkoi tarjota ilta-aurinkoa. Lisävalona auringon lisäksi on kaksi 16,5W ledlamppua.

Uutena kasvina terraariossa on pieni Philodendron Melanohrysum, jonka istutin terraan parilehtisenä vauvana.Kasvi kotiutui nopeasti ja on tehnyt jo useamman uuden lehden muutaman kuukauden aikana. Ilmakasvit ovat myös viihtyneet hyvin. Naavatillandsia tosin on hieman alkanut mädäntyä; terra taitaa olla sille hieman liian kostea kasvupaikka.

Muutama harsosääski ilmaantui terraan lopputalvesta. Niinpä tilasin Biotukselta uuden satsin isosukkulamatoja, jotka loisivat harsosääsken toukissa ja tappavat ne. Madot saivat harsosääsket katoamaan muutamassa viikossa. Levitin pienen pieniä matoja kasteluveden mukana myös muille kasveilleni, eikä harsosääskiä ole juurikaan näkynyt sen jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *