Kultakorvat (Syngonium) ovat vieneet täysin sydämeni. Ne ovat minulle helppoja hoidettavia; kasvavat ja juurtuvat nopeasti. Yleensä parissa kolmessa viikossa leikkaamisen jälkeen pistokas on juurtunut niin, että sen voi istuttaa. Juurrutan pistokkaat vesiviljelmässä perliitissä, mutta pelkkä vesilasikin käy. Pistokkaat mätänevät hoivissani harvoin ja ne lähtevät nopeasti kasvamaan istutuksen jälkeen. Kultakorvia on todella monenlaisia ja ne eroavat toisistaan lehtien muodon ja värin perusteella.
En pidä kauhean suurista kasveista. Pienet kasvit ovat hallitun ja herkän näköisiä. Kultakorvat pidän pienenä tiheällä latvonnalla. Latvomalla muuleista saa kasvutavaltaan tuuheampia. Pistokkaita onkin eksynyt ystäville lahjoina ja joitakin erikoisempia olen myös myynyt muille harrastajille.

Kultakorvat ovat köynnöskasveja, joten isommaksi kasvaessaan ne tarvitsevat kasvituen, ellei sen anna kasvaa riippuvana esimerkiksi amppelissa. Ylöspäin kiipeävä kultakorva tekee usein isompia lehtiä kuin riippuvana kasvava kultakorva. Olen sijoittanut pari muulia myös trooppiseen kasviterraarioon ja ne ovat viihtyneet siellä erinomaisesti.
Mielestäni kultakorvat selviävät melko vähäisessäkin valossa. Liian hämärässä kasvu tyrehtyy ja kasvilla voi olla vaikeuksia avata lehtirulliaan. Lähes kaikki kultakorvani ovat sohvan takana hyllyllä kolmen metrin päässä isosta itäikkunasta. Kasvit siis saavat jonkin verran epäsuoraa valoa ikkunasta kesäaamuisin, mutta nyt valoa ei ikkunasta paljonkaan kultakorville riitä. Kasveilla onkin kolmen ja puolen metrin matkalla kolme Ikean pöytälamppua, joissa on Airamin 4000K, e27-kantainen, 16,5W polttimo. Keinovaloa annan ympäri vuoden 12 tuntia päivässä. Valon reuna-alueella olevat kasvit saavat hieman huonosti valoa. Olenkin vaihdellut silloin tällöin kasvien paikkoja, jotta kaikki kasvit pääsisivät ajoittain hyvään valoon. Toki voisin ostaa hyllylle lisää valoja, mutta en ole jaksanut, sillä kultakorvat näyttävät voivan hyvin ja kasvuakin on kaikilla.
Lähes kaikki kultakorvani ovat mullattomissa kasvupohjissa, joissa on hieman alta puolet kookosta ja loput perliittiä, kaarnaa ja kevytsoraa. Kaarna happamoittaa hieman kasvupohjaa, mikä on kultakorvien mieleen. Perliitti ja kevytsora tekevät kasvupohjasta vettäpäästävämmän ja ilmavamman, mikä taas on juurien mieleen. Voit käyttää myös multaa, mutta senkin sekaan kannattaa laittaa perliittiä ja/tai kevytsoraa. Paras multa mielestäni sisäkasveille on hiekansekainen viherkasvimulta.

Etelä-Amerikan tropiikin kasveina kultakorvat rakastavat korkeaa ilmankorteutta, mutta mielestäni pärjäävät pääsääntöisesti hyvin myös kuivassa huoneilmassa. Sumuttelen kaikkia kasvejani silloin tällöin ohi mennessäni. Lannoittanut olen kultakorvia ympäri vuoden joka toisella kastelulla, koska ne ovat keinovalon alla ja kasvavat. Talvella käytän hieman miedompaa annostusta kuin kesällä. Lannoitteena olen käyttänyt Puutarhan Kesää.

Omistan tällä hetkellä 25 eri kultakorvalajiketta. Joitakin lajikkeita on useampi yksilö. Toivelistalla on vielä monta hankittavaa, mutta alla on lista lajikkeista, jotka jo omistan.
- Albo Variegata
- Angustatum
- Arrow
- Aurea
- Batik
- Confetti Tricolor
- Five Fingers of White
- Frosted Heart
- Godzilla
- Neon Robusta
- Maria Allusion
- Mottled
- Orm Nak
- Panda
- Pink Spot
- Pixie
- Rayii
- Red Arrow
- Red Spot
- Roxanne
- Silver Pearl
- Strawberry Ice
- Three Kings
- Trileaf Wonder
- Wendlandii


