Huonekasvit

Esittelyssä jättipeikonlehti, Monstera deliciosa

Jättipeikonlehti on Meksikosta kotoisin oleva vehkakasvi, joka kasvaa muiden kasvien päällä ja rungoissa köynnöksenä. Se voi kasvaa kymmenen metrin pituiseksi ja vanhana sillä voi olla liki metrin mittaisia lehtiä. Isot lehdet liuskoittuvat ja niissä on reikiä, jotta luonnossa tuuli ei riepottele kasvia niin pahasti. Lehtien liuskoja kutsutaan myös Aatamin kylkiluiksi. Luonnossa kasvi kukkii (joskus myös sisäkasvina) ja kukintoon muodostuu banaanin / ananaksen makuinen hedelmä, jonka kypsymiseen kuluu vuosi.

Oman peikonlehteni ostin Tampereen Plantagenista. Kasvi oli ostettaessa reilu metrin korkuinen. Tuliaisena sain kasvista ripsiäiset. Peikonlehti tuntuukin olevan niiden suosiossa, joten kaupassa kasvi kannattaa tarkistaa läpikotaisin ennen kotiin tuomista. Suosittelen peikonlehdelle, niinkuin muillekin kasveille, ainakin parin viikon karanteenia kaupasta tuonnin jälkeen. Siinä ajassa ripsiäisten mahdolliset munat kuoriutuvat. Munia on erittäin vaikea nähdä, sillä ripsiäinen munii kasvusolukkoon. Sain ripsiäiset häädettyä suihkuilla, myrkyllä ja petopunkeilla. Taistelusta kertovaan juttuun pääset käsiksi linkistä tämän artikkelin lopussa.

Oma jättipeikonlehteni oli valmiiksi tuettu kookoskeppiin. Mikäli kasvista ei halua kovin leveää, kannattaa sille laittaa kookos- tai sammaltuki. Omassa peikonlehdessä on kolme erillistä kasvia. Yleensä suositellaan laitettavaksi vain yksi taimi yhteen ruukkuun. Omastani leikkasin yhden peikon noin 60:n sentin korkeudelta ja toisen aion katkaista reilu metrin korkeudelta, kun se hieman ensin kasvaa pituutta. Kolmannen annan kasvaa korkeutta, sillä ostin kookoskeppiin jatkopalan Bauhausista. Tavoitteena on tuuhea kasvi alhaalta ylös asti. Peikonlehti ei kuitenkaan välttämättä tottele kasvumääräyksiään, vaan saattaa lähteä sojottamaan minne sattuu. Kasvi kannattaa kiinnittää tukikeppiin narulla ja ohjata ilmajuuria keppiä kohti. Itse kastelen kasvin liruttamalla vettä tukea pitkin, jolloin keppi kostuu ja ilmajuuret alkavat automaattisesti porautua ja kiertyä keppiin. Sumutellessa kasvia, sumuttelen myös keppiä.

Kasvi pitääkin sumuttelusta ja sitä saa sumutella niin paljon kuin jaksaa. Peikko pitää korkeasta ilmankosteudesta ja suuremmassa ilmankosteudessa se tekee isompia lehtiä. Kasvia voi viedä myös suihkuun, mikäli kasvupohja on vettäpäästävää. Liian kuivassa ilmassa peikko ruskistaa lehtien kärkiä. Kasvin lähelle voi talvella sijoittaa ilmankostuttimen, kun huoneilma on kuivimmillaan.

Jättipeikonlehdellä on isot lehdet, joten se kuluttaa paljon vettä. Kesällä kasvia saakin kastella melko reilusti. Jos kasvi on talvella lampun alla, kastella saa reilusti myös talvella, muuten kastelua hieman vähennetään marraskuusta helmikuuhun. Lannoitetta voi antaa joka kastelulla kasvukaudella, talvella vähemmän, ellei kasvi ole lampun alla. Keltaiset lehdet ovat yleensä merkki liikakastelusta. Suuri kosteuden muutos tai liikakastelu kasvupohjassa voi saada peikonlehden itkemään. Silloin lehden kärkeen ilmestyy vesitippoja. Tällöin kannattaa kastella kasvia säännöllisemmin ja hieman vähemmän. Laikukkaat lehdet ja tummuvat lehden kärjet ovat yleensä merkki kuivuudesta. Kasvualusta ei saisi koskaan päästä aivan rutikuivaksi.

Mikäli laitat kasvin multaan, käytä hiekansekaista viherkasvimultaa ja laitaa sekaan reilusti kevytsoraa tai perliittiä. Omani on kookos-kaarna-hydrosora-seoksessa, jonka pinnalla on koristeena imeytysraetta. Rakeesta huomaa, onko se märkää, joten se helpottaa kastelurutiineja. Niitä kasveja ei tarvitse vielä kastella, joiden pinta silmämääräisesti on kosteaa. Imeytysrae on kosteana paljon tummempaa kuin kuivana. Peikonlehti pärjää melko pienessäkin ruukussa. Ruukku kannattaa vaihtaa vasta, kun se on täynnä juuria. Omani laitoin isoon ruukkuun, jotta se pysyisi pystyssä kunnolla ja toisaalta isoa kasvia on hankala vaihtaa uuteen ruukkuun, joten ennakoin asiaa valmiiksi isolla ruukulla. Peikonlehti voidaan laittaa myös altakasteluruukkuun. Silloin vain valitettavasti usein joutuu hajottamaan ainakin osan ruukusta mullanvaihdossa, sillä peikon juuret porautuvat ympäri ruukun sisällä olevaa ritiläpohjaa.

Peikonlehti pitää valosta. Se sinnittelee myös hämärämmässä, mutta kasvaa hontelosti ja tekee pieniä lehtiä. Jättipeikonlehdestä on olemassa myös variegata- versio, jonka lehdet ovat osittain tai kokonaan valkoisia. Nämä kasvit tarvitsevat paljon enemmän valoa, kuin vihreät serkkunsa, sillä kasvi yhteyttää vain vihreillä kasvinosillaan. Peikonlehti ei pidä paahteesta. Paras paikka sille onkin itä- tai länsi-ikkuna. Talvella kasvi hyötyy lisävalosta, varsinkin jos kyseessä on variegata-versio. Itselläni ei vielä tällaista variegataa ole niiden korkean hinnan takia, mutta ostoslistalla kasvi on ollut jo pitkään.

Kasvia voi lisätä varsi- ja latvapistokkaista. Yleensä latvapistokkaaseen jätetään kaksi lehteä ja varsipistokkaaseen yksi. Leikkaa pistokas heti lehtihangan yläpuolelta, jotta kasviin ei jää tököä. Lyhennä pistokas seuraavan nivelkohdan alapuolelta. Pistokkaassa olisi hyvä olla jo valmiina ilmajuurta, kun se katkaistaan. Ilman ilmajuurta oleva pistokas kannattaa laittaa veteen juurtumaan. Mikäli pistokkaassa on ilmajuuri, kannattaa se laittaa suoraan kasvualustaan. Pistokas kannattaa istuttaa niin, että ilmajuuri/ juuret menevät kasvualustaan ja varsi jää kasvualustan pinnalle. Pistokas pitää tukea hyvin jollain kepillä. Ilman vartta oleva lehti ei lähde kasvuun, vaikka voikin tehdä vedessä juuria. Mikäli peikostasi irtoaa lehti, se säilyy vaikka kuinka kauan pelkässä vesilasissa.

Lisää ripsiäisistä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: