Huonekasvit

Aloittelijan semihydro

Semihydro tai toisin sanoen passiivihydro on nimensä mukaisesti vesiviljelyä. Vettä ei kuitenkaan kierrätetä letkun kautta vesipumpulla kasvualustaan, kuten täysvesiviljelmässä, vaan vesi nousee kasvupohjaa pitkin passiivisesti kapillaari-ilmiötä hyväksi käyttäen.

Semihydron perustaminen on paljon halvempaa ja yksinkertaisempaa, kuin vesiviljelmän perustaminen, sillä et tarvitse pumppuja, letkuja ja hapettimia. Semihydron perustamiseen tarvitset vain reiällisen ruukun, sitä hieman isomman ja reijättömän suojaruukun ja jonkinlaista kevytsoraa. Muitakin kasvupohjia voi toki kokeilla, mutta itse päätin nyt mennä perinteisellä hydrosoralla.

Ostin Pavunvarresta halkaisijaltaan noin 13 cm olevan verkkoruukun, joka maksoi 2 euroa. Kotona minulla oli jo Cannan hydrosoraa ja suojaruukuksi löysin peltiastian, joka ainakin vielä piti vedet sisällään, eikä vuoda liitoksista. Ajattelin ostaa sen tilalle muovisen suojaruukun, joka ei ala ajan mittaan ruostumaan, niinkuin peltipurkki varmaankin alkaa.

Kasviksi semihydroon valikoitui kumiviikuna, jonka olin ostanut aika vasta. Olin latvonut kasvin heti sen saapuessa kotiin, jotta saisin sen haarautumaan. Latvan olin ehtinyt jo istuttamaan kookos-perliitti sekoitukseen, mutta emokasvi oli vielä kaupan mullassa. Niinpä kiskoin kasvin pois ruukusta ja poistin kaiken mullan juurakosta. Alkuun irroitin multaa varovasti sormilla kasvin juurakon ympäriltä ja sitten liotin loput vedessä huljuttelemalla.

Noin tunnin pesemisen jälkeen, juurakko oli lähes mullaton. Mitä puhtaammaksi juurakon saa, sitä parempi. Poistin saksilla juurakosta kaikki ruskehtavat juuret ja jätin vain terveen keltaisen juurakon paikoilleen. Helpointa semihydroon siirtyminen on vedessä juurtuneella pistokaalla, jonka juurakkoa ei tarvitse pestä.

Tämän jälkeen pesin verkkoruukullisen verran hydrosoraa. Soran pinnalla on pientä savipölyä, joka kannattaa huuhdella pois ennen kasvin istuttamista. Laitoin verkkoruukun pohjalle ensin noin kolmasosan verran hydrosoraa ja istutin sitten kasvin ruukkuun. Tarkoitus olisi, etteivät juuret ole aivan verkkoruukun pohjalla. Tarvittaessa juuria voi hieman trimmailla, jotta ne mahtuvat verkkoruukun yläosaan.

Peltisen suojaruukun pohjalle laitoin muutamia kiviä, jotta verkkoruukku nousi hieman ylemmäksi suojaruukussa. Sitten laitoin hanasta puhdasta vettä peltiseen suojaruukkuun. Veden yläpinnan pitäisi maksimissaan olla kasvin juurien korkeudella, niin, että juuret eivät lillu vedessä. Laitoin kasvin läpinäkyvän muovipussin sisään

Jatkossa aion vaihtaa/lisätä vettä suojaruukkuun noin viikon välein, vedenkulutuksesta riippuen. Avuksi olisi voinut hankkia vesitasomittarin, mutta itse ajattelin selvitä ilman sitä. Mikäli kasveja on paljon semihydrossa, vesitasomittarit helpottavat hoitamisessa, kun ei tarvitse kurkkia ruukkuihin, vain veden määrän näkee nopeasti mittarista.

Lannoitteena ajattelin käyttää mietoa Puutarhan kesää. Lannoitteet, joissa on merilevää saattavat alkaa haista semihydrossa, joten niiden käyttöä ei suositella. Semihydro kannattaa päästää silloin tällöin myös hieman kuivahtamaan, kunhan et päästä soraa rutikuivaksi.

Edit 22.2.2021 Semihydrokokeilu on edennyt oikein hyvin. Itseasiassa niin hyvin, että laitoin juuri viikko sitten myös yhden laikkuvehkan semihydroon. Laikkuvehkan juuret tulivat kolmessa päivässä kurkkimaan ruukun ulkopuolelle. Myös alkutalvesta semihydroon laittamani kumipuu on viihtynyt semihydrossa oikein hyvin ja on tehnyt uusia lehtiä talven aikana.

Laikkuvehkan juuret kolmen päivän semihydroilun jälkeen.

(11) Kommentit

  1. Anniina says:

    Hei, tässä tutustuessani semihydron periaatteeseen olen alkanut miettiä, voisiko istuttamiseen käyttää altakasteluruukkua. Ruukussa on vesisäiliö ja reiät veden pääsemiseksi kasvupohjaan. Onko sinulla kokemuksia? Juurien kunnon ja määrän tarkkailu toki olisi vaikeampaa

    1. Hanna says:

      Olen joskus miettinyt samaa, että miksikäs ei. Monet kasvit kasvattavat komeat juuret pohjaritilään kiinni, juurien irrottaminen ilman, että rikkoo ritilän voi olla hankalaa. Mutta luulisin, että muuten onnistuu altakastelussa ihan hyvin.

  2. Laamaantunut says:

    Hei! Ihana sivusto ja hyvin selitetty miten semihydro toimii! Osaisitko vastata käykö Kekkilän ruukkusora tällaiseen vesiviljelyyn? Kaupoista en ole hydrosoraa toistaiseksi löytänyt, joten mietin käykö ruukkusora 😀 Tilaamalla tietenkin saisi varmasti mutta ruukkusoraa olisi valmiina.

    1. Hanna says:

      Ruukkusora käy myös oikein hyvin. Itse käytän hydrosoraa, kun tykkään sen väristä.

  3. Saija says:

    Moi! Oon uusi semihydroilija ja ihmeekseni olen huomannut että juuret kasvaa ihan mahdottoman kovaa vauhtia kohti ruukun pohjalla olevaa vettä. Tuntuu että joka viikko kasvi tulee ottaa ylös ruukusta ja asetella niin ettei juuret osu veteen. Teenkö oikein, vai saako nää uudet semihydrossa kasvaneet juuret olla vedessä? Oon nähnyt netissä sellaisia videoita joissa juuret tunkee ruukunpohjasta läpi ja ui vedessä…. Oon ihan sekaisin että miten tähän pitäisi suhtautua. Semihydro on ihana, mutta kamalan vaivanloinen, jos joka viikko tulee kaikki kasvit ”istuttaa” uudestaan. Olisiko sinulla mieltä rauhoittavaa neuvoa? 🙂

    1. Hanna says:

      Mä olen antanut lillua vedessä juurien. Voit laittaa kasvin isompaan ruukkuun, mikäli alkaa reagoimaan jotenkin huonovointisena. Mutta jos näyttää kasvi hyvinvoivalta, voi antaa olla vanhassakin ruukussa.

  4. Nita says:

    Mikähän näköinen tuollainen vesitasomittarin on? Pystyisikö itse sen rakentelemaan. Periaatteen kyllä arvaan

    1. Hanna says:

      Se on sellainen putki, jossa on koho.

    2. Saija says:

      Kiitos pikaisesta vastauksesta ja rohkaisusta!

  5. Niina M says:

    Hei, odotan innolla miten vesiviljelysi lähtee sujumaan. Mielenkiintoinen aihe!

    1. Hanna says:

      Hyvin on lähtenyt liikkeelle. Muutama päivä sitten laitoin myös yhden laikkuvehkan semihydroon ja kolmessa päivässäalkoi juuret tunkea ulos sisäruukun reijistä. Kumipuu on myös kotiutunut hyvin, juuria myös näkyvissä ja uusia lehtiä on ilmaantunut. Täytyypä laittaa kuvia artikkeliin, kun vain ehdin.

Vastaa käyttäjälle Hanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *