Huonekasvit

Avoimen kasviterraarion kuulumisia

Tein avoimen kasviterraarion kolmisen viikkoa sitten. Olen kutsunut tuotostani minipuutarhaksi. Terraariossa ei ole kantta, joten trooppiseksi terraarioksi tästä askartelusta ei ole, mutta hauska kasvi-istutus siitä mielestäni tuli kuitenkin. Terraan istutetut kasvit ovat kotiutuneet laatikkoon oikein hyvin ja uutta kasvuakin on tullut. Latvoin istutuksen jälkeen keltapunalehden ja Philodendron (Köynnösvehka) brantianumin, sillä ne kurottelivat hieman liian korkealle. Yritin valita terraan kasveja, joilla on melko pienet lehdet. Täytteeksi tuli laitettua kyllä myös kultaköynnös, joka ei nyt niin pienilehtinen ole. Ajattelin pitää kultsin pienenä latvomalla sitä usein.

Ostin netistä matelijoiden juoma/kylpyaltaan, joka olikin aika ruman värinen. Ensin koristelin altaan reunat kivillä ja lopuksi laitoin altaan pohjalle kourallisen imeytysraetta peittämään altaan tympeän keltaista väriä. Altaassa pidän vettä siinä toivossa, että se hieman nostaisi kosteutta terraariossa. En usko siitä olevan kovastikaan hyötyä, mutta pitäähän minipuutarhassa olla vesiaihe.

Sammallaatat keräsin meidän pihamaalta. Olen sumutellut sammalta päivittäin, pitääkseni sen kosteana ja elossa. Sumuttelun myötä sammalen pinnalle alkoi muodostua hometta. Olin aikeissa ostaa terraariokaupasta hyppyhäntäisiä, jotka syövät terraarioiden kasvupohjasta muun muassa homeita. Elukat ovat vajaan millin mittaisia tuntosarvellisia hyönteisiä, jotka hyppäävät kadoksiin, kun niitä tökkää sormella. Pari päivää sitten kuitenkin bongasin sammalen pinnalta liikettä ja havaitsinkin useita hyppyhäntäisiä terrasta. Ötökät tulivat ilmeisesti sammalen mukana terraan. Homekin alkoi vähentyä pari päivää sitten ja nyt hometta ei ole ollenkaan.

Muutamia harsosääskiä terraan on myös ilmestynyt. Ajattelin ostaa Biotukselta isosukkulamatoja tappamaan niiden toukkia. Samalla levitän matoja myös kasvien kasvupohjiin. Madot ovat mikroskooppisen pieniä ja ne levitetään kasvupohjaan kasteluveden mukana. Levitin kaikille kasveilleni yli kaksi vuotta sitten isosukkulamatoja ja harsosääsket ovat pysyneet tähän asti poissa. Vasta aivan viime aikoina olen havainnut siellä täällä harsosääskiä lentelemässä. Harsosääsket ovat vaarattomia aikuisille kasveille, pieniltä taimilta niiden toukat voivat pystyä tuhoamaan juuret.

Kastelin terraa melko runsaasti lannoitevedellä, kun istutin siihen kasvit. Olenkin kastellut tämän jälkeen terraa vasta yhden kerran. Läpinäkyvän seinälasin läpi näkee selvästi kasvupohjan kosteustilanteen.

Isännän piti asentaa terran yläpuolelle valaisimen. Terralle väliaikaisesti laitettu työpöydän valaisin energiansäästölampulla on kuitenkin toiminut aika hyvin ja kasvit näyttävät viihtyvän, joten ratkaisu jäänee pysyvämmäksi. Aivan hulluna terralle ei kannata valoa antaa tai kasvit kasvavat terraan liian suuriksi. Vähän kevyemmällä valolla kasvit pysyvät kompaktimman kokoisena.

(4) Kommentit

  1. T says:

    Onko tuossa pohjana seramis/savirae?

    1. Hanna says:

      Wurth imeytysraetta, samaa kuin Seramis, mutta pienempirakeista.

  2. Satu says:

    Onpa tuo avoin kasviterraario kauniin näköinen .

    1. Hanna says:

      Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *