Olen myynyt monta begoniaani pois ja minulla on enää vain muutama begonia: Pink Polka Dot, pikkuenkelinsiipi ja enkelinsiipi. Niillä kaikilla on vahva juuristo, joka valtaa purkin melko nopeasti. Nyt ihmettelin kun Pink Polka Dotia kastellessa vesi hulahti läpi aluslautaselle. Kasvia sai muutenkin olla yhtenään kastelemassa, kun se nuupotti vähän väliä. Lisäksi kasvi oli herkkä kaatuilemaan pienessä ruukussansa.
Nostin kasvin alas hyllyltänsä alas ja tajusin, että ruukku on täynnä juuria. Olikin tullut aika vaihtaa kasville isompi ruukku. Ruukuksi valikoitui vanhaa ruukkua muutaman sentin halkaisijaltaan isompi Elhon musta muoviruukku. Suurin osa kasveistani on näissä ruukuissa. Ne ovat edullisia ja mielestäni ihan asiallisen näköisiä, eikä niitä tarvitse piilottaa suojaruukun sisään vaan pelkkä aluslautanen riittää.

Ennen ruukunvaihtoa kastelin kasvin edellisenä iltana, jotta se oli hyvin nesteytetty. Kasvi sohnotti leveälle joka suuntaan, joten otin kaikista varsista latvapistokkaan, jotta kasvia olisi helpompi käsitellä ruukunvaihdossa. Pistokkaat laitoin juurtumaan perliittiin semihydroon, jossa yksinkertaisesti pistän perliittiä johonkin astiaan ja astian pohjalle vettä. Pistokkaat saavat vettä astian pohjalta kapillaari-ilmiön avulla. Yleensä begonian pistokkaat ovat juurtuneet verrattain nopeasti.

Kasvilla oli kasvupohjana kookos-perliitti-kaarna-hydrosoraseos, jossa kookosta on noin puolet. Jatkoin samalla kasvupohjalla, kun istutin kasvin isompaan ruukkuunsa. Perliitti ja hydrosora tekevät kasvualustasta ilmavamman ja kaarna hieman happamoittaa kasvupohjaa.