Huonekasvit Puutarha

Boka-pissiä sisällä ja puutarhassa

Ystävälläni on pienet kaappiin tai pöydälle mahtuvat Bokashi-kompostiastiat. Astioissa kompostoidaan fermentoimalla mikrobien avulla maatuva keittiöjäte hapettomassa tilassa. Mikrobit laitetaan astiaan erityisen Bokashi-rouheen seassa. Mikrobeja voi kasvattaa itse tai ostaa rouheen valmiina. Fermentoinnin aikana astioiden pohjalle valuu suotonestettä eli boka-pissiä, joka on erittäin ravinteikasta ja jossa on kasveja hyödyttäviä mikrobeja. Nesteen voi valuttaa astiasta siinä olevan hanan avulla.

Kerron joskus myöhemmin tarkemmin Bokashin toiminnasta, mutta tässä kirjoituksessa kerron, miten boka-pissi kasveihini vaikutti.

Sain ystävältäni pari desiä boka-pissiä kokeiluun. Tuotteen tuoksu ei ollut mieltä ylentävä, mutta laimennettuna ja ruukkuihin kaadettuna tuoksu onneksi hävisi. Tuote on erittäin riittoisaa ja annostelin kahteen litraan vettä puolikkaan teelusikallisen boka-pissiä. Siltikin liuos on niin väkevää, että sitä ei kannata kaataa kasvin lehdille kastellessa.

Ensimmäiseksi annoin boka-pissiä tomaateille ja kurkuille takapihalla. Kurkut kasvoivat paljon suuremmiksi kuin ennen boka-pissin antoa. Myös uusia kukkia ilmaantui paljon. Tomaateissa en nähnyt niin suurta muutosta koossa tai kukintojen määrässä.

Seuraavaksi annoin pissiä unikoille kukkapenkissä ja krassille ruukussa. Unikot, jotka olivat jo lähes lopettaneet kukintansa, alkoivat tehdä uusia kukintoja oikein urakalla ja krassikin mielestäni piristyi jonkin verran.

Sisällä olen myös antanut kasveilleni nyt kierroksen boka-pissiä. Mielestäni kasvit ovat hieman piristyneet ja uutta kasvua on lähes kaikilla näkyvissä. Toki kaikki kasvini ovat jo valmiiksi kasvumoodilla näin kesällä, joten on vaikea sanoa innostiko kasveja aurinko vai Bokashi. Caladiumit tykkäsivät boka-pissistä oikein kunnolla ja alkoivat tehdä uusia isoja lehtiä heti boka-pissin annon jälkeen.

Ihan ehdottomasti pyydän ystävältä lisää boka-pissiä, sillä haluan nähdä, mitä tavara tekee kasveille pitkässä juoksussa. Ajattelin antaa näin kesällä boka-pissiä noin joka neljännellä kastelulla ja Puutarhan Kesää joka neljännellä kastelulla. Joka toisella kastelulla annan pelkkää vettä tai merilevävettä. Boka-pissi säilyy jääkaapissa muutaman päivän, mutta sitä voi pakastaa. Ajattelin pakastaa sitä jääpalapusseihin, jolloin saan sulatettua sitä pienen määrän kerrallaan.

Boka-pissin vaikutukset näyttäisivät olevan kasveille sen verran hyvät, että vakavasti harkitsen omien astioiden hankkimista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: