Huonekasvit

Erilaisia kasvitukia

Monet huonekasvit tarvitsevat jonkinlaisen tuen, jotta ne kasvavat suoraan, ylöspäin tai korkeiksi. Tyypillisiä tuettavia ovat erilaiset köynnösvehkat, jotka kasvattavat ilmajuuria, joilla ne voivat kiinnittyä kasvitukeen. Luonnossa ne kasvavat tropiikissa epifyytteinä muiden kasvien varsilla ja oksilla. Niitä voidaan pitää myös amppelissa, mutta moni laji viihtyy paremmin, kun se saa kiivetä ylöspäin ja kurotella kohti valoa. Toki kasvua voi ohjailla amppelinnarujakin pitkin ylöspäin, mutta tämä saattaa hankaloittaa seuraavaa ruukunvaihtoa.

Pieni muulinkorva ei vielä kummoista tukea tarvitse. Laitoin sille puutikun, jonka ympärille olin pyörittänyt punaista amppelinarua. Punainen tikku sopii yhteen punertavan saviruukun kanssa.

Kasvin tukemiseen on monia erilaisia vaihtoehtoja. Yksinkertaisimmillaan tuki on multaan tökätty grillitikku, johon kasvi nojaa. Kun kasvi kasvaa isommaksi, pitää se yleensä kiinnittää jollain tavalla tukikeppiin. Tähän tarkoitukseen on olemassa omia klipsejä, mutta voit käyttää esimerkiksi pieniä hauenleukoja, lankaa tai rautalankaa. Kasvi pitää kiinnittää tukeen varresta, ei lehdestä, muuten rakennelmasta tulee heppoinen. Älä laita liian tiukkaa kiinnikettä tai telot helposti kasvia.

Philodendron hastatum sai tuekseen harvalehtisen varjoviikuna-bonsain, joka oli yksinään liian surkean näköinen

Isommille köynnöksille sopii mainiosta kookostolppa. Se on tukevampi ja paksumpi vaihtoehto puutikulle. Kookostukia myyvät nykyään useimmat kukkakaupat, mutta myös Tokmanni, Bauhaus jne. Niitä pystyy jatkamaan lisäkappaleilla, mikäli kasvi saavuttaa tukikepin kärjen ja haluat antaa sen kasvaa vielä korkeammaksi.

Vihreä keppi on melko huomaamaton.

Mikäli kasvi tekee ilmajuuria, kannattaa kookoskeppiä sumutella ja osan kasteluvedestä voi lirutella keppiä pitkin, jolloin kasvi kasvattaa ilmajuuriaan ja kiinnittyy tukeen paremmin. Mikäli haluat, voit valmistaa kasville sammalkepin sammalesta, kepistä ja tiheästä kanaverkosta.

Peikonlehti on tuettu kookostolpalla, jota voi jatkaa sitä mukaa kun kasvi kasvaa korkeutta.

Mikä vain pitkä esine kelpaa kasvitueksi. Esimerkiksi peikonpähkinäpensaan oksan voi viritellä ruukkuun ja laittaa kasvi kasvamaan sitä pitkin rönsyillen. Mikään ei estä käyttämästä vanhaa suksisauvaa tai tuolinjalkaa tukena, mikäli et halua ostaa tukikeppiä kaupasta.

Vanha biljardikeppi sai uuden elämän reunustraakkipuun tukena.

Kaupoista löytyy kyllä helposti monenlaisia ja eri värisiä keppejä bambusta metalliputkeen, eivätkä hinnat ole kovin huimia. Myös ulkoa voi tuoda kuivuneen oksan kasville tueksi.

Philodendron Lime Fiddle sai tuekseen peikonpähkinäpensaan oksan. Tällaisen pensaan haluan ensi kesänä ostaa, jotta saan jatkossa keppejä omasta pihasta.

Tukikepin tilalle voit laittaa myös säleikön. Niitäkin löytyy valmiina kaupoista helposti, mutta sellaisen voi tehdä myös itse, mikäli omistat turhia puutikkuja ja lankaa.

Vanilja orkidea sai ihan itse tekemäni säleikön, jonka askartelin kahdesta puutikusta ja neljästä grillitikusta.

(2) Kommentit

  1. Kasviharrasta-Janne says:

    Mistä kummasta saa jatkettavia kookostolppia? Olen jo pidempään etsinyt, enkä ymmärrä miksei niitä ole joka kasvikaupassa tarjolla. Ei kai kukaan halua katsella sitä tympeää tolppaa kunnes kasvi on saavuttanut sen latvukset, jolloin tolppa onkin jo käymässä pieneksi ja tarvitaan pidempi tolppa törröttämään alastomana. Apua!

    1. Hanna says:

      Olen katsonut samaa, että ovat nykyään todella usein umpinaisia joita myydään. Ei ole nyt hetkeen tullut omaankaan silmään missään päästä aukinaisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *