Puolisen vuotta olen etsinyt tätä kasvia netistä sitä löytämättä. Aivan vahingossa näin facebookissa huutokaupan, jossa prinsessan ilmajuurrutettu pistokas olikin tarjolla ja vielä Tampereella, joten se olisi helposti haettavissa. Ja sain kuin sainkin huudettua kasvin itselleni, vaikka olin elämäni ensimmäisessä facebook- huutokaupassa mukana.

Kasvi on kotoisin Kolumbiasta, missä se elää tropiikissa. Kasvi rakastaakin lämpöä, joten sille suositellaan annettavan huoneenlämpöistä vettä ja se kannattaa sijoittaa vedottomaan paikkaan. Kasvualustan kannattaa antaa kuivua kasteluiden välillä, varsinkin talvella. Kesällä mietoa lannoitetta voi antaa joka toisella kastelulla, talvella harvemmin, ellei kasvi elele lisävalossa.
Valkoiset lehdenosat eivät pidä suorasta auringonpaisteesta, mutta kasvi tarvitsee paljon valoa juurikin valkoisten kasvinosien takia. Kasvit yhteyttävät vain lehtien vihreällä osalla. Liian pimeässä prinsessan kasvu pysähtyy tai siitä tulee honteloa. Kasvi hyötyy lisävalosta varsinkin talvella.

Omalleni laitoin hydrosora- kaarna- kookos- perliitti- seokseen suhteessa 2:1:1:1. Vaihtoehdoksi voisi ajatella esimerkiksi viherkasvimultaa ja kevytsoraa suhteessa 2:1, itse olen kuitenkin pikkuhiljaa siirtymässä kokonaan mullattomiin sekoituksiin. Kasvi laitetaan uuteen ruukkuun joka toinen kevät, ellei ruukku ole täynnä juuria. Kasvia lisätään joko jakamalla tai pistokkaista keväällä ja kesällä.
Käyvätköhän tämän julkaisun kasvatusohjeet myös white wizardille? Olen tehnyt suunnilleen kaikki mahdolliset virheet: liian multainen kasvupohja, innokas kastelu, liian iso ruukku jne. ´´Veleho´´ tekee todella kauniita lehtiä, joissa on max. 1/3 valkoista, joten mielelläni pitäisin tuo hengissä.
Velholle on varmaan aikalailla samat hoito-ohjeet.
Prinsessani on lähes kokonaan valkoinen. Uutta pientä lehteä tulee mutta kasvin koko edelleen olematon. On vaihdettu kasvupohja etc. Ei auta mikään. Nimensä veroinen mielensäpahoittaja.
Jos on paljon valkoista, tarvitsee paljon valoa. Mulla kesti kasvuunlähtö myös kauan, olisikohan tämän ominaisuus, että teki pitkään todella pieniä lehtiä, ennen kuin innostui yhtäkkiä.