Huonekasvit

Esittelyssä Monstera stanleyana Variegata

Sain tämän Monstera stanleyanan yksilehtisenä pistokkaana joitain kuukausia sitten. Laitoin pistokkaan juurtumaan perliittiin vesiviljelmään. Juurtumaan lähtö kesti parisen kuukautta, mutta vauhtiin päästyään, kasvi teki istutuskuntoiset juuret nopeasti.

Istutin pistokaaan mullattomaan sekoitukseen, johon laitoin vajaa puolet kookoskuitua ja reilu puolet perliittiä, kaarnaa ja kevytsoraa. Näin kasvupohjasta tuli kuohkea ja sopivasti vettäpäästävä, jotta juuret eivät altistu juurimädälle. Kaarnana käytin Kekkilän orkideamultaa. Perliittiä, kaarnaa ja/tai kevytsoraa voi sekoittaa myös tavallisen viherkasvimullan joukkoon, mikäli kookos tuntuu vieraalta.

Kasvilla on ovaalin malliset lehdet, joissa on tummanvihreällä pohjalla vaaleanvihreitä, kermanvalkoisia/ valkoisia viiruja, pisteitä ja läikkiä. Lehdoissä voi olla reikiä ja ne voivat kasvaa 15cm pitkiksi. Kasvi on köynnös, joten sille kannattaa laittaa jonkinlainen kasvituki, ellet laita kasvia kasvamaan amppelissa roikkuvana. Kasvi kasvaa kasvitukea pitkin kiipeilevänä yleensä suuremmaksi, kuin amppelissa roikkuessaan.

Kasteluiden välissä olen päästänyt kasvupohjan kevyesti kuivahtamaan kasteluiden välissä. Rutikuivaksi sitä ei kuitenkaan saisi päästää. Lannoitteeksi annoin istutuksen jälkeen matokakkaa ja merilevää. Lannoituksen miedolla Puutarhan Kesällä aloitin kolme viikkoa istutuksesta. Mikäli istutat kasvin multaan, ei lannoitusta tarvita pariin kuukauteen istutuksen jälkeen, sillä mullassa on ravinteita toisin kuin kookoksessa. Lannoitetta olen antanut joka toisella kastelulla. Talvella kasvia ei lannoiteta, ellei se ole kasvivalon alla.

Luonnossa kasvi kasvaa Etelä-Amerikassa Costa Ricassa, Hondurasissa, Panamalla ja Nicaraguassa. Kasvi onkin herkkä kylmälle ja lopettaa kasvunsa viileässä. Stanleyana nauttii runsaasta valosta, mutta kesällä eteläikkuna voi olla kasville liian kuuma paikka. Liian kuumassa kasvi rullaa lehtiään ja liian hämärässä se lopettaa kasvunsa. Oma kasvini on itäikkunalla ja saa talvella pimeimpinä kuukausina lisävaloa. Valoja pidän päällä 12 tuntia vuorokaudessa.

Stanleyanaa voi lisätä pistokkaista. Paras ajankohta pistokkaiden ottamiseen on kevät. Uuteen ruukkuun kasvi laitetaan joka kevät, sillä kasvin juuret kasvavat nopeasti. Uusi ruukku saisi olla hieman edellistä isompi. Laita kasvi aina pohjareijälliseen ruukkuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *