Kas kummaa, kun menin Tampereella Lahdesjärven K-Rautaan ostamaan ruukkuja, eksyin heti ensimmäiseksi pienelle kukkaosastolle, joka oli ruukkuosaston vieressä. Ja kuin pyynnöstä, siellä oli myynnissä muutama ihmepensas. Olinkin haaveillut siitä pitkin kevättä, ja nyt se sitten tuli vastaan. Asettelin kasvin vaivihkaa ostoskärryihin, ennen kuin isäntä ehti huomata mitään ja kaarsin ruukkupuolelle. Nostin kärryyn vinon pinon sekä savi-, että muoviruukkuja ja piilotin kukan niiden taakse :D. Kyllähän isäntä uuden lemmikkini huomasi kassalla, mutta kehuikin sitä hienon väriseksi. Taitaa kasvihulluus tarttua pikkuhiljaa häneenkin, kun ei puistellutkaan yhtään päätään tälle ostokselle..

Ihmepensas eli Kroton on myrkyllinen, oseanilainen tyräkkikasvi. Niitä on yli 200 eri lajiketta, joiden lehtien muoto ja väritys vaihtelee suuresti. Lehdistä löytyy punaisen, oranssin, keltaisen, vihreän, liilan ja jopa lähes mustan eri sävyjä. Lehdet tarvitsevat todella paljon valoa, jotta kirkkaat värit eivät haalistu lehdissä. Varjossa kasvi tuottaa vain vihreitä lehtiä. Ihmepensas on vaikea kasvatettava. Liian pimeässä se alkaa tiputtaa lehtiä. Tämä kasvi todellakin tarvitsee paljon valoa, joten hankinnassa on lamppu lisävaloa tuomaan varsinkin talvella.

Tämä draamakuningatar voi tiputtaa lehdet myös siirtelyn, mullanvaihdon, kasvipohjan kuivuuden tai märkyyden tai alhaisen ilmankosteuden takia. Ihmepensasta pitääkin sumutella päivittäin ja mieluummin vaikka usein päivän aikana. Toinen vaihtoehto on ilmankostuttimen laittaminen kasvin lähelle. Omani tiputti muutaman lehden ostamisen jälkeen. Päästyään uuteen kasvupohjaan ja isolle itäikkunalle ilmankostuttimen viereen, niin lehtien varistelu on loppunut.

Kasvupohjan pitää tälle olla vettä läpäisevä, joten laitoin ruukkuun paksun hydrosora- salaojan. Kasvupohjaan laitoin kaarnaa, kookosta, perliittiä ja hydrosoraa. Pinnalle laitoin koristeeksi imeytysrae- kerroksen. Mikäli käytät multaa, suosittelen sekoittamaan keskenään hiekansekaista viherkasvimultaa ja kevytsoraa. Kasvupohjan tulee kuivua kunnolla kasteluiden välissä. Kesällä saa lannoittaa reilusti, mutta talvella ei niin usein, ellei kasvi ole valon alla.

Latvominen saa varren haaroittumaan jonkin verran. Latvat kannattaa juurruttaa jossain lämpimässä paikassa vedessä tai imeytysrakeessa ja siirtää ne juurruttamisen jälkeen emokasvin juurelle, jotta kasvista tulee tuuheamman näköinen. Eri lajikkeilla on myös hieman eriävät kasvutavat. Toiset kasvavat puumaisesti ja toiset enemmän pensasmuodossa. Hyvässä hoidossa ihmepensas voi kasvaa yli kaksimetriseksi.

Edit 23.1.2021: Syksyn tullessa asensin kasvivalot liian myöhään ja ihmepensaani tiputti kaikki lehtensä ilmeisesti liian hämäryyden ja liian kastelun takia. Kalju varsi on toipumassa kasviteltassa ja toivoisin sen vielä heräävän henkiin.
Edit 6.4.2021 Valitettavasti kasvi ei lähtenyt uuteen kasvuun. Pätkäisin kasvin alhaalta poikki, mutta sekään ei saanut kasviin eloa.
Sain tällaisen muutama vuosi sitten lahjaksi. En tiennyt siitä mitään muuta, kuin että kuulemma todella helppohoitoinen. Vein töihin. Saa vettä noin kerran viikossa reippaasti. Joskus unohtunut antaa pidempäänkin, mutta lehdet virkoneet taas kastelusta. Sumutettu ei ole koskaan. Multaa ei ole vaihdettu koskaan. Pari päivää viikosta joutuu siirtämään päiväksi pois ikkunan luota, joskus unohtunut varjoon päiviksi. Kasvi sen kun kasvaa. Viime kesänä kukkikin. Lehtiä tiputtanut todella harvoin. Silloinkin yksittäisiä. Löysin tämän sivun, kun etsin tietoa, jos sitä voi leikata, kun tullut pituutta niin paljon. Ilmeisesti voi. Tuntuu silti kun puhuisimme eri kasvista. Vaativa tämä ei ole. En silti tiedä, miten tähän nyt uskaltaa vaihtaa mullat, saatika leikata, jos ottaa nokkiinsa. Alkaa olla painoa sen verran, että kaatumavaara alkuperäisessä ruukussa.
Onpa ollut helppohoitoinen tuo yksilö! Omani menehtyi talvella, taisin kastella liikaa. Joistain kasveistahan sanotaan, että ne kukoistavat, kun ne unohtaa hoitaa, ehkä ihmepensaskin vain karsastaa liika hoitamista.
Tunnistan Sannan kuvauksen ihmepensaastani, en Hannan 🙂
Ihmepensaani on ollut välillä keskitalvella yksinään jopa 3 viikkoa ilman kastelua ja hoitoa, vain muutama tunti kaamosvaloa päivässä. Lehtiä pukkaa ja irronnut on vain yksi, jonka itse vahingossa tukikeppiä laittaessa runnaisin. Kastelun tarpeen tietää siitä, että lehdet alkaa lerputtaa (n 2vkon välein), mutta kasteltua ne nousevat taas terhakasti pystyyn todella ripeästi.
Mietin myös uskallanko nyt ruukkua vaihtaa, kun alkaa olla jo korkea aika.
Onpa hienoa kuulla, että joku onnistuu näiden kanssa, itse en saanut viihtymään omaani. Olen ollut monta kertaa ostamassa uutta, kun ovat niin kivan näköisiä, mutta en ole vielä uskaltanut uusintaan..