Kaupallinen yhteistyö viherkasvitori.fi kanssa
Tämä kasvi tuli minulle viherkasvitori.fi nettikaupasta. Kasvi oli tullessaan virkeä ja hyväkuntoinen ja se oli hyvin pakattu. Viirivehka (Spathiphyllum) muistuttaa tavallista viirivehkaa, mutta sillä on paksummat/ tukevammat lehdet, joissa on erilaisia valkoisia läiskiä ja juovia. Kasvi on myrkyllinen, niinkuin kaikki viirivehkat.
Viirivehka on kotoisin Etelä- ja Väli-Amerikasta ja siitä on jalostettu paljon eri lajikkeita. Diamond voi kukkia valkoisin kukin, mikäli se saa tarpeeksi valoa. Etelä-ikkuna voi kuitenkin olla kasville liian paahteinen paikka. Diamond tarvitsee hieman enemmän valoa kuin vihreä viirivehka, sillä se voi yhteyttää vain vihreillä lehden osillaan. Talvella kasvi hyötyy lisävalosta, mutta selviää yleensä talvesta ilmankin, kunhan saa vähemmän vettä ja lannoitteita. Helmikuusta lokakuulle kasvia voi lannoittaa joka toisella kastelulla. Mikäli kasvilla on talvella lisävalo ja se tekee uusia lehtiä, voi lannoitusta jatkaa myös talvella.
Janoisena kasvi riiputtaa lehtiään. Kasvi elää luonnossa kosteikoissa, joten sitä voi joutua esimerkiksi kesällä kastelemaan runsaasti. Kasvupohja saa kuitenkin kevyesti kuivahtaa kasteluiden välissä.
Päätin siirtää omani heti mullattomaan kasvupohjaan, johon laitoin reilu puolet kookoskuitua ja loput perliittiä, hydrosoraa ja kaarnaa (orkideamultaa). Laitoin kookosta melko reilusti, jotta kasvia ei tarvitse kastella ihan koko ajan.
Pesin kasvin juurakon puhtaaksi mullasta ja tajusin, että emokasvin juuressa on kiinni paljon poikasia. Päätin irrottaa poikasen emokasvista ja se onnistui hyvin ilman veistä, sormella poikasta liikuttelemalla, kunnes se napsahti irti emosta. Kaikkiin poikasiin onnistuin saamaan juuria mukaan, joten istutin nekin saman tien pikkuruukkuihin ja jaan myöhemmin ystäville.

Kaikki kasvit näyttävät selvinneen erottelusta hyvin ja ne ovat nyt toipumassa kosteassa ja lämpimässä kasviteltassa, missä ne saavat viettääkin jonkun viikon tulokaranteenissa erossa muista kasveista. Kasvissa ei tosin ollut mitään ötököihin viittaavaa, mutta pidän silti jonkin aikaa karanteenia. Olen sumutellut kasvit kerran tai kaksi päivässä, niin ilmankosteus teltassa pysyy korkealla.
Viirivehka on helppo kasvi joka sopeutuu hyvin kuivaan huoneilmaan. Viirivehka onkin yksi suosituimmista huonekasveista. Kasvin sanotaan puhdistavan hyvin huoneilmaa. Kun ruukku alkaa olla täynnä juuria ja/tai kasveja, pitää kasvi siirtää uuteen ruukkuun tai jakaa. Paras aika ruukunvaihdolle on kevät tai kesä.
Alla linkki nettikauppaan: