Kaupallinen yhteistyö.
Stoorin lopussa on linkki nettikauppaan.
K-kauppias Sanna Vuorialho aloitti kauppiaana Iisalmessa K-supermarket Torinkulmassa helmikuussa 2022. Hänellä on entuudestaan jo pitkä kokemus kauppiaana. Oikeastaan heti hän lähti kasvattamaan kauppansa viherkasviosastoa. Jotta kasvit kiertäisivät nopeasti, perusti hän lisäksi nettikaupan viherkasvitori.fi. Näin hän pystyy tarjoamaan isomman ja usein vaihtuvan valikoiman ja myös niitä harvinaisempia kasveja. Sannalle voi myös esittää pyyntöjä kauppaan hankittavista kasveista, mikäli sinulla on jokin erityinen mielessä. Kasvit kauppaan tulevat Hollannista.
Sanna on pitänyt aina huonekasveista ja hänelle erityisen rakas on kotona oleva vanha ja suuri kiinanruusu. Rakkauden kiinanruusuihin näkee myös nettikaupassa; niitä on valikoimassa monia erilaisia. Viime aikoina hänelläkin on lähtenyt viherkasviharrastus kotona hieman lapasesta, niin kuin monella muullakin.
Kaupassa on todella laaja valikoima. Tarjolla on monenlaisia vehkakasveja kuten kulta- ja hopeaköynnöksiä, monsteroita, kirjolehtiä, alocasioita, köynnösvehkoja ja muulinkorvia. Lisäksi löytyy begonioita, posliinikukkia, muorinkukkia, mehikasveja, maaorkideoita, juoruja, maijoja, matteja ja vaikka mitä muuta. Kasvien lisäksi valikoimissa on esimerkiksi ruukkuja, sisustustavaraa, lannoitetta, kookoskuitua ja valmista kookospohjaista kasvualustaa, jossa on kookoksen lisäksi perliittiä ja kevytsoraa. Myös pistokkaita ja vauvakasveja on tarjolla.
Saamani kasvit olivat aivan ihanan värinen variegata viirivehka (Spathiphyllum Diamond), tuuhea kultaköynnös (Epipremnum) Pearls and Jade ja entuudestaan itselle täysin tuntematon köynnöstävä pippurikasvi Piper maculaphyllum. Ihastuin Piperin lehtien kuviointiin ja kirjavasta viirivehkasta olin haaveillut jo pitkään. Myös Pearl and Jade puuttui vielä kultaköynnöskokoelmastani, joten olin ikionnellinen kun paketti tuli perille. Kasvit postitetaan aina alkuviikosta, jotta ne ehtivät perille ennen viikonloppua.
Kasvit oli hyvin ja tukevasti pakattu ja hirmuisesta helteestä huolimatta kasvit olivat terhakoita ja pirteitä, kun avasin laatikon. Iloinen yllätys oli myös se, että Piper-ruukussa oli kaksi kasvia ja kultaköynnöksiä peräti neljä kasvia yhdessä ruukussa. Tarkoitukseni on erotella Piperit omiin ruukkuihinsa ja jaan myös kultaköynnökset kahteen ruukkuun. Kasveissa ei ollut mitään epäilyttäviä viitteitä ötököistä, mutta pitänen niitä silti karanteenissa jonkin aikaa. Kasveilla on tyytyväisyystakuu. Voin todellakin suositella tätä kasvikauppaa kaikille harrastajille.
Alla linkki nettikauppaan: