Minulla on pieni köynnösvehka Prince Of Orange, joka on tehnyt kylkeensä juurivesan. Olen antanut juurivesan kasvaa ja nyt se alkoi olla niin suuri, että sen voisi erotella emostaan omaan ruukkuunsa.
Ennen prinssien erottelua, kastelin kasvupohjan illalla läpikotaisin. Näin kasvit olivat hyvin nesteytettyjä, kun aloitin seuraavana aamuna erotteluhommat. Näin kasvit kestävät paremmin käsittelyä ja erottelun aiheuttamaa stressiä. Kostea kasvupohja myös irtoaa vanhasta ruukusta helpommin.
Ennen erottelua on vaikea ennustaa kuinka hyvät juuret kasveilla on. Niinpä toivoin parasta, kun irroitin kasveja ruukustaan. Onnekseni molemmilla kasveilla oli jonkin verran juuria. Jos juurivesalla on vain vähän tai ei ollenkaan juuria, voi sen laittaa juurtumaan vesilasiin tai esimerkiksi perliittiin, kunnes juuria on tarpeeksi.
Puhdistin juurakon kasvupohjasta ja erottelin kasvit terävällä skalpellilla toisistaan. Laitoin kasvit hetkeksi vesilasiin, kun valmistin mullattoman kasvupohjan. Laitoin pohjaan noin puolet kookosta, kolmasosan perliittiä ja loput kaarnaa ja kevytsoraa. Mikäli käytät multaa, kannattaa senkin joukkoon laittaa perliittiä ja/tai kevytsoraa. Vehkat pitävät hieman happamasta kasvupohjasta, siksi laitoin kasvupohjaan happamoittavaa kaarnaa. (Kekkilän ”Orkideamultaa”)
Istutuksen jälkeen laitoin molempien ruukkujen kasvupohjan pinnalle ruokalusikallisen Nekon matokakkaa miedoksi ensiravinteeksi. Käytin kasvit nopeassa suihkussa, jotta kasvupohjaa kastui kauttaaltaan. Lopuksi annoin molemmille lorauksen merilevävettä. Lannoituksen miedolla Puutarhan Kesällä aloitan pari viikkoa istutuksen jälkeen.
Laitoin molemmat prinssit pariksi päiväksi kasvitelttaan, jossa on lämmintä, kosteaa ja valoisaa. Jos ei omista kasvitelttaa tai -kaappia, voi kasvin huputtaa läpinäkyvällä muovipussilla pariksi päiväksi istutuksen jälkeen. Näin kasvilla on kosteat olot toipua kiusaamisesta.