Huonekasvit

Huonekasvit kukkivat talvellakin

Jotkut huonekasvit kukkivat talvella ja toisten kukinnasta saa nauttia mihin aikaan vuodesta tahansa. Varsinkin kun monet kasvini ovat keinovalon alla kesät talvet, kukkia voi ilmaantua milloin vain.

Kukkaan puhkesi kolme viikkoa sitten täysin aikataulussa ystävältäni hoidossa ollut marraskuunkaktus. Sillä oli todella kauniit pinkit/punaiset kukat, joita tuli myös runsaasti. Kasvi on ollut normaalissa huoneenlämmössä koko vuoden, mutta ryhtyi silti kukkimaan. Marraskuunkaktus kukkii varmemmin, jos sen laittaa syksyllä viileään tilaan muutamaksi viikoksi vähällä kastelulla ja nostaa ennen marraskuuta lämpöön sekä valoon ja kastelee.

Suljetussa terraariossa kasvavat maaorkideat Macodes petola Gold ja Ludisia discolor aloittivat kukinnan parisen kuukautta sitten. Macodes petolan kukkavarsi ei ole avannut nuppujaan, vaikka se on seissyt paikallaan jo pitkän aikaa. Ludisia discolor intoutui kahden kukkavanan verran, jotka nousevat melko korkealle pienine valkoisine kukkineen. Terraario saa keinovalon lisäksi kesäisin epäsuoraa auringonvaloa sen yläpuolella olevasta länsi-ikkunasta. Vähentyvä luonnonvalo aktivoi maaorkideat kukkimaan.

Eilen huomasin rönsyliljani kukkivan ensimmäistä kertaa. Rönsy kasvaa unelman kanssa lasiastiassa ja on istutettu Wurth imeytysrakeeseen. Olen pitänyt rönsyä pienenä leikkaamalla sen aina alas, kun se on tullut liiaksi ulos lasiastian suulta. Myös unelmaa pidin pienenä leikkaamalla. Nyt olen antanut kummankin kasvin kasvaa vapaasti jo jonkin aikaa ja lasiastiasta onkin tullut ihan näyttävä kokonaisuus. Rönsyn valkoinen kukka on melko vaatimaton.

Yksi laikkuvehkoistani (Aglaonema Crete) on kova kukkimaan ympäri vuoden. Kukkien valmistuminen kestää useita viikkoja ennen kuin ne avautuvat. Osan kukista olen leikannut pois, sillä ne voivat viedä kasvuenergiaa kasvilta. Kaksi viimeisintä kukkapötkylää olen kuitenkin jättänyt rauhaan, ja ne ovat olleet muuttumattomina jo viikko tolkulla.

Kolmiokäenkaali kukkii minulla lähes tauotta. Kukat ovat pienet ja hennon vaaleanpunaiset ja niitä on kukkavarressa monta. Runsas valo selkeästi lisää kolmiokäenkaalin kukkimista. Omani on itäikkunalla ja on saanut lokakuusta eteenpäin lisävaloa.

Toinen ikikukkijani on tuntokasvi, Mimosa pudica. Sillä on hauskat kukat, jotka muistuttavat vaaleanpunaisia karvapalloja. Pienet pinkit pallerot ilmestyvät ympäri kasvia. Joitakin kukintoja olen leikellyt pois, mutta osan antanut olla paikoillaan.

Myös chili kukkii eteläikkunalla lisävalon alla. Olen pölyttänyt chiliä erittäin kömpelösti etusormella, sörkkimällä kaikkia kukkia vuorotellen. Olen ilmeisesti onnistunut ainakin osan kukista hedelmöitymään, sillä chilipuskassa roikkuu pari chilin raakiletta. Chili oli kesän kasvimaalla ja se pääsi syksyllä alasleikattuna sisälle jatkamaan kasvuaan. Leikkasin chilin alas, jotta se pääsisi eroon siinä mahdollisesti olevista tuholaisista. Vaihdoin kasville myös kasvupohjan, jotta multaan mahdollisesti tippuneet ötökät saivat myös kyytiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: