Huonekasvit

Juurtumisen tehostajat testissä, tulokset

Kaupallinen yhteistyö viljelytarvikkeita myyvän Vplux Oy:n kanssa

Puolitoista kuukautta sitten laitoin monstera siltepecanan varsipistokkaita juurtumaan neljään eri lasiin. Jokaiseen lasiin laitoin kolme pistokasta. Kaikki pistokkaat olivat samasta kasvista ja samana päivänä leikattuja. Pistokkaat laitoin pohjoisikkunalle juurtumaan.

Yhteen lasiin laitoin pelkkää vettä. Kolmeen muuhun laitoin kolmea eri juurtumisen tehostaja-ainetta. Yhteen lasiin tuli Neudorffin Wurzel Aktivatoria, toiseen Atamin Rootfastia ja kolmanteen Bionovan Roots Stimulatoria. Neudorffin jauhemainen tuote on tarkoitettu laitettavaksi pistokkaan leikkauspintaan ennen sen upottamista kasvupohjaan juurtumaan. Nyt kastoin pistokkaat jauheeseen, mutta laitoin pistokkaat sen jälkeen veteen, joten en käyttänyt tuotetta ohjeen mukaisesti. Atamin ja Bionovan tuotteet oli tarkoitettu vesijuurruttamiseen. Molempia tuotteita laitoin vesilasiin yhden tipan. Tuotteet testiä varten antoi Vplux Oy.

Pelkässä vedessä olevista pistokkaista yksi mätäni melko pian leikkaamisen jälkeen ja yksi kuivatti ensin lehtensä ja alkoi myöhemmin mädäntyä. Vain yksi pistokas pelkässä vedessä selvisi. Muissa laseissa kaikki pistokkaat jäivät henkiin. Kaikissa laseissa juurtuvat pistokkaat pysyivät pirteinä koko testin ajan. Kuuden viikon aikana lähes kaikkiin pistokkaisiin alkoi ilmestyä uutta kasvua. Eniten kasvua oli Bionovassa olleilla pistokkailla ja vähiten Atamissa olleilla pistokkailla.

Siltepecana on ollut mielestäni nopea juurtuja ja niin kävi nytkin. Ensimmäisenä juurtumaan lähti Bionovassa olleet pistokkaat vain vajaa viikko testin aloittamisesta. Muissakin laseissa juuria alkoi kasvaa toisella viikolla. Pelkässä vedessä olleista pistokkaasta tosiaan toinen ei tehnyt juuria ollenkaan, mutta toinen alkoi juurtua yhtä nopeasti kuin Atamissa olleet pistokkaat. Hitaimmin juurtumaan lähtivät Neudorffissa olleet pistokkaat.

Juurtuminen jatkui vedessä ja Atamin sekä Bionovan laseissa tasaista tahtia. Lisäsin laseihin välillä vettä haihtuneen tilalle, mutta juurtumisen tehostajia en veteen enää lisännyt. Neudorff-lasiin alkoi muodostua hieman limaa, muut vedet pysyivät puhtaampina. Neudorff-lasissa juurtuminen oli hieman hitaampaa ja yksi pistokas ei jaksanut tehdä juurta kuin pienen pätkän.

Kuuden viikon juurtumisen jälkeen isoimmat juuret olivat Bionovassa olleilla pistokkailla. Kakkossijalle tasoihin pääsi pelkässä vedessä ja Neudorffissa olleet pistokkaat ja pienimmät juuret olivat Atamissa olleilla pistokkailla. Erot eivät olleet varsinkaan kolmella viimeisellä kuitenkaan mahdottoman suuria.

Bionovan Root Stimulator vei siis voiton kotiin isoimmilla juurillaan ja isoimmalla uudella kasvulla. Veden jättäisin kisassa viimeiseksi, sillä vain yksi pistokas selvisi hengissä. Toiseksi laittaisin Atamin ja kolmanneksi Neudorffin, sillä Neudorffissa olleiden pistokkaiden juuret olivat limaiset ja pehmeämmän tuntuiset kuin muilla pistokkailla. Neudorffissa juurtuminen jäi myös yhden pistokkaan kohdalla onnettomaksi ja juuri oli aika lötkö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *