Kalium on yksi kolmesta pääravinteesta typen ja fosforin lisäksi. Kasvi tarvitsee sitä runsaasti läpi kasvukauden, sillä se osallistuu esimerkiksi veden ja ravinteiden kuljetukseen kasvin sisällä sekä vaikuttaa kasvin kylmän- ja kuivuudenkestävyyteen ja soluhengitykseen. Jos kasvi ei saa kaliumia, ravinteiden kulku kasvissa häiriintyy ja kasvu hidastuu ja on honteloa. Myös juurien kasvu voi pysähtyä.
Kaliumin puutos näkyy yleensä ensin vanhimmissa lehdissä. Lehdet voivat kellastua, ruskistua tai kuivua kärjistä ja reunoilta. Myös lehtien käpristyminen reunoilta alaspäin ja varistelu on yleistä. Lehtiin voi ilmaantua lisäksi ruskeita pilkkuja ja niiden vihreä väri saattaa haalistua. Uudet lehdet voivat olla hieman sinertäviä ja pieniä kooltaan.

Viherkasvi tarvitsee kaliumia lähes yhtä paljon kuin typpeä. Kukkiva kasvi tarvitsee kaliumia jopa enemmän kuin typpeä. Kannattaakin katsoa lannoitepurkin kyljestä N-P-K-arvo, joka kerrotaan kolmella peräkkäisellä numerolla (esimerkiksi 7-4-6). Se kertoo lannoitteen sisältämän typen, fosforin ja kaliumin määrän painoprosentteina. Ensimmäinen numero kertoo typen määrän, toinen fosforin ja viimeinen numero kaliumin määrän. Viherkasville käytetystä lannoitteesta pitäisi löytyä lähes yhtä paljon typpeä ja kaliumia, kukkivilla kaliumin määrä voi olla isompi.

Kaliumin saanti voi häiriintyä, jos kasvupohja on liian hapanta (pH alle 5). Samoin käy, mikäli kasvupohjassa on liikaa magnesiumia. Yleisin syy kaliumin puutokseen on kuitenkin lannoite, jossa sitä on liian vähän tai lannoittamisen unohtaminen kasvukaudella. Luonnonvalossa olevia huonekasveja kannattaa lannoittaa helmikuusta marraskuulle. Suomessa raanavesi on yleensä hieman emäksistä, joten kasvupohjat harvemmin menevät liian happamiksi; ennemminkin liika emäksisyys kasvupohjassa voi muodostua ongelmaksi.

Mikäli epäilet kasvilla kalium-puutosta, voi kasville antaa jotain P-K-lannoitetta, joissa ei ole lainkaan typpeä, mutta paljon fosforia ja kaliumia. Tällainen tuote löytyy esimerkiksi Bionovalta ja sitä myy muun muassa Vplux Oy. Tuotetta löytyy pienessä pullossa ja se on todella riittoisaa. P-K-lannoitetta voi antaa myös kukkiville kasveille, mikäli päälannoitteessa on liian vähän kaliumia.