Muutto kolkuttelee jo ovella; parin kolmen viikon päästä pitäisi alkaa kantaa tavaraa uuteen kotiin. Tuleva koti on nykyistä pienempi, joten kaikkea tavaraa on karsittu aika lailla. Kova huoli on, mihin kaikki kasvit uudessa kodissa mahtuvat. Joutunen vähentämään vielä kasveja, vaikka osan olenkin myynyt jo pois nettikaupassa. Tällä hetkellä istutettuja kasveja on ainakin 300 ja pistokkaita on noin 100 juurtumassa.
Näin jo unta, että kaikki kasvini paleltuivat muutossa. Toivottavasti todellisuus ei ole ihan näin surullinen, vaan saisin kasvit muutettua ilman paleltumia.. Onneksi meillä on muuttoaikaa ainakin parisen viikkoa, joten kasvien kuljetukseen voi valita leudoimman päivän.
Olen valmistellut kasveja pikku hiljaa muuttoon. Viime viikolla useimmat kasveistani kävivät suihkussa, jotta saisin uuteen kotiin puhtaat kasvit. Iso osa kasveista on kohdannut myös herra skalpellin ja menettänyt latvansa, jotta ne olisi helpompi pakata ja kuljettaa. Toisaalta tämä on tarkoittanut sitä, että pistokkaiden määärä on räjähtänyt käsiin. 😀
Pienemmät kasvit ajattelin kuljettaa muuttolaatikoissa peittojen alla. Laatikoihin laitan vielä kuumavesipullot lämpöä säteilemään. Isoimmat kasvit ajattelin kuljettaa makuupussien sisällä. Koska omistan vain kaksi makuupussia, joudun tekemään isojen kasvien kanssa monta reissua. Kasvit pitää kuljettaa lämpöisellä autolla, joten niitä ei saa kuljetettua muuttopakulla, vaan joudun viemään kasveja monta reissua uuteen kotiin pikku Skodallamme.
Myös valojen virittely mietityttää. Uudessa kodissa on paljon pienemmät ikkunat, kuin nykyisessä, enkä tiedä, miten siellä asettelen lamput kasveille ja riittävätkö nykyiset lamput. Sähkön hinnan nousun takia en haluaisi hommata enää yhtään lamppua lisää, mutta voi olla, että olen siihen pakotettu.. Noh, muutaman viikon sisällä sekin selviää.