Huonekasvit

Kasvien valokuvaus

Kuvaan kasvejani blogiin ja Instagramiin Huawei P30 Lite- puhelimella, jossa on kolmoiskamera. En ole tehnyt kameraan mitään säätöjä, vaan menen tehdasasetuksilla. Muokkaan kuvia jonkin verran ennen julkaisua. Yleensä lisään kuvaan kirkkautta, kontrastia ja väritystä. Yritän kuitenkin pitää kuvan mahdollisimman luonnollisena, ja välttelen liikaa muokkausta.

Minulla on valkoinen 50cm x 50cm x 50cm yhdeltä sivulta auki oleva valokuvauslaatikko, jossa on ledvalot. Laatikossa kasvien kuvaaminen on helppoa. Ei tarvitse miettiä kuvan taustaa ja muita muuttujia. Laatikossa on helppo ja nopea kuvata pieniä kasveja, mutta isot kasvit eivät laatikkoon mahdu. Laatikossa on hyvä valaistus ja tausta on valkoinen, mikä korostaa kasvin värejä.

Varsinkin valkoisessa valokuvauslaatikossa kuvatessa kuvan asettelu korostuu. Kuvan voi muokata myös jälkeenpäin, mikäli asettelu unohtuu kuvatessa. Puhelimen kameralla on vaikea ottaa lähikuvia, sillä kamera usein tarkentaa lähikuvassa taustaan. Otankin kuvia usein hieman kauempaa ja muokkaan kuvaa rajaamalla sen lähikuvaksi.

Käytän kuvatessa hyväkseni kultaista leikkausta. Tällöin kuvan katseenvangitsija ei ole aivan kuvan keskellä vaan hieman sivussa. Tällöin kuva on tasapainoisempi ja mielenkiintoisempi, kuin jos kohde olisi aivan kuvan keskellä. Apuna käytän puhelimen asetuksista löytyvää ruudukkoa. Ruudukko ei ole aivan kultaisen leikkauksen mukainen, mutta aika lähellä. Kuvan kiintopiste sijoitetaan johonkin ruudukon viivojen yhtymäkohtaan.

Valkoisessa laatikossa kuvatessa ei tarvitse miettiä kuvan taustaa. Ilman laatikkoa kuvatessa, yritän saada taustasta mahdollisimman rauhallisen. Yksivärinen seinä on mielestäni paras, eikä värillä ole väliä, kunhan se ei ole vihreä. Vihreältä taustalta kasvi näkyy huonosti. Myös muiden kasvien lehdet toimivat taustana hyvin, kunhan lehdet ovat erivärisiä ja -mallisia, kuin kuvattavan kohteen lehdet. Myös musta tausta sopii kasvien valokuvaukseen erinomaisesti.

Usein ennen kuvausta puhdistan kasvin lehdet pölystä ja liasta. Saatan viedä kasvin suihkuun tai pyyhkiä sen lehdet pehmeällä liinalla. Joskus saatan kiillottaa kasvin lehdet pienellä tipalla kookosöljyä. Öljyä ei saa laittaa liikaa, sillä se hankaloittaa kasvin yhteyttämistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: