Kaupallinen yhteistyö Vplux Oy:n kanssa.
Sain noin puoli vuotta sitten Vpluxilta koekäyttöön Homebox Vista medium kasviteltan. Teltta on 65 cm syvä sekä 125 cm korkea ja 120 cm leveä. Tarkoituksena on ollut tehdä teltan alle yksinkertainen noin 50 cm korkea taso, jotta teltta olisi paremmalla työkorkeudella, mutta vielä en ole saanut sellaista aikaiseksi. Teltta on väriltään vaalea ja se oli todella helppo kasata. Teltan ilmanvaihtoa ja lämpötilaa voi säädellä tuuletusaukkoja avaamalla ja sulkemalla. Teltassa on sivulla ja edessä ikkunat, jotka saa tarpeen vaatiessa peitettyä.
Telttaan saisi kaksikin hyllyä, mutta omaani olen asentanut vain yhden. Hylly on melko korkealla, jotta teltan lattialle mahtuu tarvittaessa hieman korkeampikin kasvi. Pienet kasvit olen pitänyt hyllyn päällä ja isommat kasvit teltan lattialla. Siivouksen yhteydessä laskin hyllyä hieman alaspäin, jotta ylähyllyn kasvien kastelu helpottuisi.
Teltassa olevat kasvit ovat lähinnä vastaistutettuja pistokkaita, ruukunvaihdoista toipujia ja syystä tai toisesta huonokuntoiseksi menneitä kasveja elpymässä. Teltassa on lämmintä ja kosteaa, joten suurin osa kasveista on viihtynyt teltassa erinomaisesti. Keväällä pidin teltassa lämpömattoa, jotta teltassa olisi lämmintä. Nyt siihen ei ole tarvetta, koska ilma on ollut niin lämmin ja lamputkin lämmittävät telttaa hieman.
En ole teltan pohjalla olevilla kukilla käyttänyt aluslautasia, vaan kastelun ylimääräinen vesi on valunut teltan pohjalle. Tästä syystä pohja on melko likainen. Teltan pohjalla on irtonainen suojus, joka on vettäpitävä. Näin pohjalle joutunut vesi ei valu pohjan läpi lattialle. Nostelin siis kaikki kasvit pois teltan lattialta. Otin pohjan suojuksen pois ja ravistelin irtoroskat ulos. Tämän jälkeen pyyhin pohjan liinalla ja miedolla Fairyvedellä ja laitoin sen takaisin paikoilleen.
Laitoin kasvit takaisin telttaan ja heitin kaikki pitkään elottomina olleet kasvit pois telttaa täyttämästä. Sumuttelen teltan kasvit kerran päivässä, mikä saa ilman kosteusprosentin teltassa nousemaan. Telttaan voisi laittaa myös pienen ilmankostuttimen, mutta en ole kokenut sitä tarpeelliseksi.
Alla ovat linkit kasvatusteltan ja lämmitysmaton luo:
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvatusteltta-homebox-vista/239717
https://www.vplux.fi/fi/product/hortosol-lammitysmatto/152563