Kaupallinen yhteistyö Vplux Oy:n kanssa.
Muutama päivä sitten isäntä sanoi, että keittiöön pitää laittaa joku kasvi. Katsoin miestäni hämmästyneenä, enkä ollut uskoa korviani. Mutta aivan tosissaan hän asiassa oli. Alkaa olla yhtä sekaisin kuin minäkin näiden kasvien kanssa. Minä miettimään pääni puhki, mikä kasvi se olisi ja minne se pienessä keittiössä laitettaisiin. Aika nopeasti tulin siihen tulokseen, että yksi kasvi keittiössä näyttäisi orvolta, joten kyllä niitä pitää olla enemmän. Ja minut tuntien paljon enemmän. Koska pienessä keittiössämme on vain vähän laskutilaa, piti kasvit laittaa roikkumaan katosta.
Olin tehnyt jo aikoja sitten ylimääräisiä kukka-amppeleita, jotka nyt tarvittiin käyttöön. Katsoin amppeleille paikat keittiön katossa ja isäntä ruuvasi niille paikoille koukut. Amppeleita tuli ikkunalle 6 kappaletta. Lisäksi laitoin yhden kasvin jääkaapin päälle.
Koska amppelit olivat ruokapöydän ja osittain ruokatuolien yläpuolella, valitsin kasveille mahdollisimman lyhyet amppelit ja päätin laittaa kasveiksi jotain pientä ja ei niin alaspäin riippuvaa. Ei ole mukava syödä, mikäli köynnös yrittää samalla eksyä suuhusi. Itseäni sekään ei haittaisi, mutta täytyy ajatella muitakin perheenjäseniä.
Uusia kasveja en ostanut amppeleihin, vaan sijoitin niihin kaikkia kotoa jo löytyviä kasveja. Niinpä amppeleihin eksyi hopeaköynnös, Monstera sp Peru, pienet muulinkorvat Red Arrow ja Roxanne, hopeavillakko Angel Wings ja pieni Thaumatphyllum Atom. Jääkaapin päälle pääsi herttaköynnösvehka Brazil, jossa sillä on hyvin tilaa kasvaa pituutta. Kaikki kasvit ovat vielä melkoisen pieniä, mutta toivottavasti kasvavat nopeasti.
Koska kasvit ovat pohjoisikkunalla, kasvua nopeuttamaan tarvittiin tietenkin kasvivalot. Amppelien yläpuolelle sain Vplux Oy:ltä koekäyttöön 1500mm pitkän Helios Led loisteputken ja sille sopivan Ledvance led valaisimen. Loisteputken värilämpö on 4000K ja se lupasi vähintään 2200lm:ia. Polttimossa on poweria 24W.
Puhelimen Luminous meter- applikaatiolla mitatessa, puolen metrin päässä valaisimesta oli hieman vajaa 3000 luxia. Puolentoista metrin päässä keittiön pöydän korkeudellakin päästiin vielä yli 1000:n luxiin. Niinpä päätin, että keittiön pöydälle tulee sittenkin jokin kasvi!
Led loisteputkivalaisimen kokoaminen oli helppoa. Osia ei ollut montaa ja niille löytyi helposti oma paikkansa, mukana tulleen kuvitetun ohjeen mukaisesti. Virtajohto piti kytkeä valaisimeen itse, joten johtojen liittämiseen lampussa olevaan sokeripalaan ruuveilla piti olla pienen pieni talttapäinen ruuvari. Mitään muita työkaluja ei kokoamiseen tarvittu.
Osasin itse laittaa johdot paikoilleen netistä löytämieni ohjeiden avulla. Ensin johto tuotiin sisään lamppuun valaisimen päässä olevasta reijästä ja sitten kytkettiin kolme johtoa sokeripalaan. Kirjava maadoitusjohto kytkettiin sokeripalan keskelle ja sininen ja ruskea reunoille, eikä muuta.
Mikäli olet epävarma kytkemisestä, voit tilata valaisimen valmiiksi kytkettynä. Silloin valaisin ja polttimo maksavat yhteensä Vpluxilla 60€. Kytkemättömän valaisimen ja polttimon hinta on Vpluxilla 52,90€
Kaiken kaikkiaan pakettien avaamiseen ja lampun kokoamiseen sekä kytkemiseen kului aikaa noin 20 minuuttia tälläiseltä tumpelolta. (No ruuvimeisselin etsimiseen meni melkein tunti.)
Valaisimen yläkannessa on kaksi reikää, joista valaisimen voi laittaa roikkumaan kattokoukkuihin esimerkiksi rautalangalla. Lampun mukana tuli ripustimet ja ruuvit, joilla kattokiinnityksen olisi voinut myös tehdä.
Ripustin (siis isäntä ripusti) lampun piiloon katonrajaan verholaudan taakse. Sieltä lamppu valaisee hyvin kasvit, muttei häikäise silmiä, kun astuu keittiöön. Lampun laitoin 12/12 rytmiin ajastimen avulla. Ajastimiakin löytyy Vpluxin valikoimista.
Valaisin ei lämpiä ulkokuorestaan oikeastaan ollenkaan, joten se on paloturvallinen. Yksi lamppu valaisee jopa kahden metrin matkalla olevat kasvit. Lampun valo näkyy silmään kylmänä valkoisena. Mikäli Helios Led- loisteputki hajoaa, uuden saa Vpluxilta kuudella eurolla.
https://www.vplux.fi/fi/product/ledvance-led-valaisin-4000k-24w-plug-play-/12505 Linkin takaa löydät valaisimen ja polttimon.