Huonekasvit

Kasvuverkko köynnöstävälle viisikolle

Useampikin köynnöstävä kasvini oli saavuttanut tukikeppinsä yläpään pituudessa. Niinpä ostoslistalla oli liuta pidempiä tukikeppejä. Sain kuitenkin ajatuksentukikeppien tilalle tukevasta verkosta, jonka laittaisin seinää vasten ja köynnökset saisivat kiivetä kaikki verkkoa pitkin ylöspäin.

Kasvitaso, johon verkkoa suunnittelin, on 87cm leveä ja seinä, jota vasten verkon ajattelin laittaa, oli 120cm korkea tason pinnasta kattoon mitattuna. Kuin tilauksesta Bauhausissa oli 5 mm:n harjateräksestä tehtyä saneerausverkkoa, jonka koko oli 80 x 120cm. Niinpä suuntasin Bauhausiin ja ostin verkon, joka oli valmiiksi kauniisti hieman ruosteessa. Verkko maksoi 8,50€ ja sen kokoa voi tarpeen vaatiessa pienentää sahaamalla rautasahalla tai rälläkällä. Mikään ei estä myöskään maalaamasta verkkoa esimerkiksi spraymaaalilla, omani halusin jättää paljaaksi.

Verkon lisäksi ostin Bauhausista huonekasviosastolta vihreitä kiinnitysklipsejä, joilla köynnökset sai kiinnitettyä siististi ja huomaamattomasti verkkoon. Klipseillä varren saa kiinnitettyä löyhästi ja ilmavasti, eikä klipsi aiheuta kasvin varteen puristusta, mikä voisi vahingoittaa kasvia. Pari pussia eli 50 kappaletta klipsejä oli hinnaltaan 6€. Klipsien tilalla voisi käyttää leipäpussin sulkijoita, nippusiteitä, rautalankaa tai narua.

Laitoin verkon yksinkertaisesti nojaamaan seinää vasten. Kiinnitin verkon kevyesti yläpäästään autotallista löytyneillä kahdella seinään naulattavalla sähköjohdon kiinnikkeellä, jotta verkko ei pääse kaatumaan tai valumaan kumoon. Verkon olisi voinut laittaa myös roikkumaan kahdesta seinään ruuvatusta koukusta.

Laitoin verkon eteen viisi ruukkua. Kasveiksi valikoituivat aarnipeikonlehti, kultaköynnökset Blue Form ja Cepu Blue, Monstera Siltepecana ja herttaköynnösvehka Micans. Osa Micansista sai jäädä kasvamaan riippuvana kasvitason reunalla ja vain osan kiinnitin kasvamaan verkkoa pitkin ylöspäin. Näillä kasvivalinnoilla sain monen värisiä ja mallisia lehtiä verkkoon kasvamaan ja kasvit erottuvat hyvin toisistaan.

Kasvit laitoin kiemurtelemaan siksakkia verkossa, jotta jokainen kasvi pääsee kasvamaan mahdollisimman pitkäksi rajatussa korkeustilassa. Ainakin Monstera Siltepecanan ajattelin latvoa, sillä se haarautuu helposti leikkaamisen jälkeen. Näin saan kasvustosta tuuheamman ja verkosta näyttävämmän. Kultaköynnökset eivät ole niin herkkiä haarautumaan kuin Monstera Siltepecana, joten mietin vielä niiden latvomista.

Alla linkit verkon ja klipsien luo:

https://www.bauhaus.fi/saneerausverkko-5-150-b500k-0-8-x-1-2-m.html

https://www.bauhaus.fi/sidontaklipsi-3-x-2-3-cm-25-kpl.html

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *