Olen liian innokas kastelija, mikä välillä aiheuttaa huonekasveilla huonovointisuutta varsinkin talvella, kun kasveja pitäisi kastella säästeliäästi. Nyt on ollut niin kuuma kesä, että olen vihdoin saanut kastella sisällä ja ulkona yllin kyllin, jopa ihan kyllästymiseen asti. Laiskuus on välillä iskenyt puutarhan puolella, niinpä moni kasvi on kärsinyt kuivuudesta kesän mittaan.
Janoinen kasvi riiputtaa lehtiään, lehdet ovat lötköt, varret voivat taipua alas, lehdet voivat kellastua tai lehtien kärjet ruskettua. Lehdet voivat mennä myös rullalle. Yleensä kasvi kestää hetken kuivuutta ihan hyvin ja terhakoituu heti saadessaan vettä. Mikäli kuitenkin aurinko on polttanut kuivan kasvin, voi toipuminen olla vaikeaa. Silloin kasvi saattaa vaatia alasleikkuun.
Myös suihkussa olen kasveja käyttänyt kesän mittaan, jotta kasvit ovat saaneet kunnon kosteutusta ja pölyt ovat peseytyneet lehdiltä.

Ulkona takapihalla käytin kasteluun ensin kastelukannua. Kastelin alkukesästä vain kasvimaita, mutta pian huomasin myös kukkapenkkien tarvitsevan lisänesteytystä. Kesän edetessä marjapensaatkin alkoivat kaivata vettä. Marjat uhkasivat jäädä pieniksi, kuiviksi ja koviksi. Kun nurmikko alkoi lopulta näyttää aavikolta oli aika heittää kastelukannu jorpakkoon ja siirtyä vesiletkun varteen.

Marjat alkoivat saada heti kokoa ja mehukkuutta, kun aloitin kastelun. Osa marjoista oli kuitenkin jo menetetty. Nurmikko on edelleen kuiva ja paikoin palanut, vaikka lähes päivittäin sitä jonkin verran kastelenkin. Myös kukkapenkeissä näytetään paikoin nuupahtaneilta iltakastelusta huolimatta.
Kastelen takapihan nurmikon, kukkapenkit, pensaat ja kasvimaat aina alkuillasta, kun aurinko ei enää paista suoraan kasteltaviin paikkoihin. Näin porottava aurinko ei heti haihduta kasteluvettä, vaan vesi jää maahan ja kasvien käyttöön. Letkulla kastelun jälkeen olen kerran viikossa antanut kasvimaille ja kukkapenkkiin lannoitevettä kastelukannulla. Lannoitteena käytän Puutarhan Kesää.
Varsinkin kurkkuja on pitänyt kastella runsaasti takapihalla. Mitä enemmän kurkkuja kastelee, sitä makeampia kurkkuja kasvi kasvattaa. Kuivassa maassa kurkut jäävät kitkeriksi. Siksi kurkkuja kannattaa kastella runsaalla kädellä.
Sisällä eniten vettä ovat hörineet runsaslehtiset caladiumit. Myös semihydroja on saanut täytellä huomattavasti useammin kuin talvella, sillä niistä haihtuu paljon vettä näillä helteillä. Sama ilmiö on vesikasvien lasimaljassa; vettä haihtuu runsaasti. Talvella maljoihin piti lisätä vettä hyvin harvoin, mutta näin kesällä vähintään kerran viikossa.