Puutarha

Kirvojen häätö omenapuusta

Etupihamme omenapuu on kärsinyt lyhyehkön elämänsä varrella monenlaisista tuholaisista. Citykanit ovat kahtena keväänä syöneet puun rungon kuorettomaksi, koska olin laiskotellut suojaverkon laiton kanssa. Haavasuojan avulla sain kuitenkin pidettyä puun joten kuten hengissä.

Harvoissa omenoissa, joita puu on tuottanut, on ollut matoja. Syylliseksi epäilen pihlajakoita, sillä omenapuun paikalla oli aiemmin pihlaja. En ole kuitenkaan vielä tutustunut pihlajakoin häätöön, sillä puulla on ollut joka kesä akuutimpikin ongelma. Nimittäin massiivinen kirvainvaasio. Käytännössä puu on ollut joka kesä täysin kirvojen kuorruttama.

Aikaisempina vuosina olen ostanut puuhun kaksipistepirkkoja Biotus Oy:ltä ja ne ovatkin saaneet ongelmaa hallintaan. Kaksipistepirkot eivät ole kuitenkaan ole talvehtineet puussa ja ongelma on palannut aina seuraavana kesänä. Etupihan kukkapenkki on pysynyt täysin kirvavapaana kaksipistepirkoilla, kuten koko takapihakin.

Meninkin jälleen kerran Biotuksen sivuille uutta ratkaisua keksimään. Avuksi löysin harsokorennon toukat. Toukat ja myös aikuiset harsokorennot syövät kirvoja ja muun muassa ripsiäisiä. Harsokorento syö elämänsä aikana satoja kirvoja. Tilasin toukkia 500 kappaletta. Hintaa postimaksuineen toukille tuli noin 40 euroa.

Toukat tulivat tattarinkuori- kantoaineessa. Ripottelin kantoainetta omenapuun lehdille. Vaaleat toukat olivat noin puolisenttisiä ja näkyivät kantoaineesta selvästi. Osan toukista vein takapihan kukkapenkkiin, sillä halusin näitä superpetoja myös takapihalle kasvamaan.

Kolmisen viikkoa levityksen jälkeen kirvat ovat selkeästi vähentyneet omenapuusta. Paikoin kokonaiset oksat ovat puhdistuneet hyvin ja koko puussa oksien varret olivat kirvavapaita, kun ne kolme viikkoa sitten olivat kirvakuorrutteessa. Lehdiltäkin kirvat ovat vähentyneet paljon koko puussa.

Mielestäni harsokorennon toukat ovat toimineet kirvan häätöön hyvin. Parasta niiden käytössä on helppous. Aikaisemmin myrkyttelin kirvalöydöksiä. Myrkyt kuitenkin tappoivat myös petohyönteiset ja ongelma palasi yleensä pahempana takaisin. Olen biologisella petotorjunnalla hävittänyt takapihalta kirvat, jauhiaiset, kilpikirvat ja etanat eikä mitään myrkytyksiä ole tarvinnut tehdä enää useampaan vuoteen. Etupihan omenapuu on tuhohyönteisten ja minun viimeinen taistelutanner.

Jännityksellä odotan, onko harsokorennon toukkien levityksellä vaikutusta ensi kesän kirvainvaasioon.

Edit 1.7.2022 Omenapuu on tänä kesänä ollut oikeastaan täysin kirvavapaa! Alkukesästä oksissa oli siellä täällä kirvaesiintymiä, mutta nyt ne ovat täysin kadonneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *