Olen tumpelo esikasvattamaan kesäkukkia ja yleensä olen ostanut ne valmiina taimina alkukesästä. Esikylvöjen tekemiselle ei ole ollut oikein mitään tiloja, eikä millään ikkunalla ole ollut paikkaa taimille. Nyt olen valjastanut varastohuoneemme kasviharrastuksen tarpeita varten ja siellä on tilaa ja valoa istuttaa ja kasvattaa. Itsekasvatuksella säästää paljon rahaa, sillä siemenet ovat yleensä halpoja.
Eli ensin pitää olla valoisa ikkunapaikka, jonne kaikki ruukut ja kasvipurkit mahtuvat. Toki voi hankkia keinovalonkin taimia varten, silloin paikan ei tarvitse olla ikkunalla. Itä- ja länsi-ikkunat toimivat taimikasvatukselle parhaiten. Eteläikkunalla voi olla pienille taimille liikaa kuumuutta ja pohjoisikkunalla liian vähän valoa.
Taimikasvatuksen ikkunalla voi aloittaa maaliskuussa. Silloin valoa alkaa olla riittävästi. Liian hämärässä taimet kasvavat pitkiksi ja honteloiksi, jolloin ne taipuvat ja katkeilevat helposti.
Koska en ole kesäkukkia juurikaan siemenestä kasvattanut, päätin valita erittäin helpot kasvit; krassin ja tuoksuherneen. Niillä on molemmilla isohkot siemenet, jotka on helppo mämmikourankin kylvää yksitellen. Näin säästyy koulimisen vaivalta. Siemenet voi kylvää suoraan kukkaruukkuun, johon ne jäävät lopullisesti. Näin kasveja ei tarvitse siirtää isompaan ruukkuun missään vaiheessa. Ruukuksi kannattaa valita tarpeeksi iso muoviruukku, sillä kesäkukat laitetaan usein aurinkoon kasvamaan ulkona, joten kasvupohja kuivuu saviruukussa tai pienessä ruukussa nopeasti ja kasvia saa olla kokoajan kastelemassa.
Ennen istutusta sekä krassin että tuoksuherneen siemenet kannattaa laittaa vesilasiin likoamaan. Siemeniä voi pitää vedessä esimerkiksi vuorokauden. Näin siemenet lähtevät itämään nopeammin. Krassi kasvaa nopeasti, joten jos sen laittaa kasvamaan jo näin maaliskuussa, se saattaa olla kesäkuun alussa jo melko iso, kun sen voi laittaa ulos kasvamaan.
Siemenpussin kyljessä voi lukea istutussyvyys. Jos ohjetta ei ole, istutussyvyys on yleensä noin kolme kertaa siemenen halkaisijan leveys. Kylvön jälkeen kasvupohja kannattaa kastella hyvin ja laittaa ruukku kirkkaan muovipussin sisään. Näin kasvupohjan pinta ei pääse kuivumaan. Sumuttelulla pussin sisäpuoli kylpee kosteudessa.
Krassi ja tuoksuherne kasvavat köynnöstäen, joten niille voi laittaa jonkin tukikepin/keppejä, johon kasvia voi kiinnittää. Myös amppelissa molemmat toimivat hyvin.

Kylvön jälkeen ruukku kannattaa laittaa valoisaan ja lämpimään paikkaan. Muovipussin voi ottaa pois, kun versot alkavat puskea kunnolla ylös mullasta. Kasvustoa pitää sumutella ahkerasti ja aluksi voi antaa silloin tällöin tilkan mietoa merilevää kasteluveden joukossa.
Kylvöjä varten kannattaa hankkia taimimultaa. Esimerkiksi Musta Multa on liian ravinteikasta pienille taimille. Itse laitoin kesäkukat kookokseen. Kookoksen tai mullan joukkoon voi sekoittaa kolmasosan perliittiä tai kevytsoraa. Kun käyttää mullatonta kasvualustaa, täytyy lannoittaminen aloittaa paljon aikaisemmin, kuin mullassa kasvattaessa.
Toukokuussa kasvit voi viedä lämpiminä päivinä ulos suoralta auringolta suojattuna karaistumaan. Yöksi kukat nostetaan alussa sisälle. Kesäkuussa kukat voi jättää ulos kokonaan, ellei ole luvattu hallaöitä. Molempia kasveja voi leikata, jos ne kasvavat liian suuriksi.
Helmikuussa laittamani keijunmekon siemenet ovat lähteneet jo kasvuun. Keijunmekon siemenet ovat pieniä ja ne oli hieman hankalampi istuttaa kuin krassin ja tuoksuherneen isot siemenet.
Eli lyhyesti:
- Hanki tuoksuherneen ja krassin siemenet esimerkiksi marketista.
- Hanki muoviruukkuja, joissa on pohjassa reikiä.
- Hanki kylvö- tai taimimultaa tai kookosta. Sekaan voit ostaa kevytsoraa tai perliittiä.
- Laita siemenet likoamaan veteen.
- Istuta ruukkuun 2-6 siementä, riippuen ruukun koosta.
- Laita ruukku itä- tai länsi-ikkunalle
- Pussita ruukku, kunnes taimet ovat nousseet kunnolla esiin.
- Sumuttele ahkerasti, älä anna kasvupohjan kuivua.
- Karaise kasvit toukokuussa.
- Sijoittele kasvit pihalle kesäkuussa.