Olin tällä viikolla Tampereella Opuntia kukkakaupan järjestämällä parituntisella kokedama- kurssilla. Olin odottanut kurssia pitkään, sillä niitä ei ole koronan takia järjestetty. Kokedama on Japanissa 1600- luvulla kehittynyt tapa istuttaa kasvi sammalpalloon. Sammalpallon voi laittaa pöydälle seisomaan matalassa astiassa tai sammalpalloon voi laittaa koukun, jolla sen saa roikkumaan katosta.
Kurssin alussa käytiin lyhyesti läpi kokedaman historiaa ja katsoimme, kuinka kokedama tehdään. Sitten saikin heti ryhtyä tekemään omaa kokedamaa. Ensimmäiseksi valittiin kasvi muutamien vaihtoehtojen joukosta. Omaksi kasviksi valikoitui Variegata huonearalia (Fatsia japonica). Muita tarpeita olivat palloon laitettava kasvupohja, isohko sammallevy, lankaa ja sakset sekä ruostumaton metallitanko ja pihdit. Myös vettä on hyvä olla lähellä kokedamaa tehdessä.
Työ alkoi sillä, että kasvin juurakon ympäriltä poistettiin multaa reippaalla kädellä. Kostutin kasviin jääneen loppumullan sumutinpullolla. Tämän jälkeen juurakon ympärille taputeltiin varovasti turve/imeytysrae- sekoitusta. Tämä oli homman vaikein osuus. Turvetta kostuttamalla kasvupohjan sai pysymään koossa paremmin. Palloa pidettiin toisessa kädessä ja turvetta lisättiin pikkuhiljaa toisella kädellä. Aihiota käännellessä kasvupohja halusi aina irrota jostain sivusta, mutta lopulta sain melko ison pallon tehtyä. Täydellisellä muodolla ei ollut niin väliä, sillä palloa pystyi muotoilemaan jonkin verran vielä myöhemmässä vaiheessa. Valitettavasti en saanut kuvaa tästä työvaiheesta, sillä se vaati hieman keskittymistä ja molemmat käteni olivat työntouhussa.
Kun pallo oli tarpeeksi suuri, sen ympärille laitettiin sammalmattoa. Sammalmaton tulisi olla sen kokoinen, että se kutakuinkin peittää koko pallon. Tarvittaessa aukkopaikkoja voi peittää pienemmällä palalla sammalta. Oma sammalmattoni peitti pallon kokonaan.
Kun kasvupohja oli peitetty sammalella, kieputettiin pallon ympärille metritolkulla vihreää vahvaa ompelulankaa, jotta sammal pysyi kasvupohjan ympärillä tukevasti. Tämän jälkeen painelin palloa hieman, jotta sain siihen kauniin pyöreän muodon.
Lopuksi kasville laitettiin koukku. Noin 60cm pitkän messinkitangon alapäähän tehtiin pihdeillä koukku. Tanko vedettiin keskeltä palloa, alhaalta ylös pallon läpi, jolloin koukku tarrasi pallon pohjaan kiinni ja esti tangon läpimenon pallosta. Kun tanko oli paikoillaan, tehtiin tangon yläpäähän pihdeillä vielä ripustuskoukku ja kokedama oli valmis.
Jatkossa kokedama kastellaan noin viikon välein upottamalla pallo veteen puoleksi minuutiksi. Mitä isomman pallon tekee, sitä harvemmin sitä joutuu kastelemaan. Palloa voi hieman puristella kastelun jälkeen, jotta liika vesi valuu pois pallosta. Näin pallo ei valuta vettä ripustuspaikan alapuolelle. Palloni pääsi itäikkunalle roikkumaan.
