Kävin keväällä täällä Tampereella kukkakauppa Opuntian kokedamakurssilla. Kokedama on japanilainen tapa istuttaa kasvi sammalpalloon. Pallon voi laittaa roikkumaan tai asettaa pöydälle matalassa vadissa. Omaksi kasviksi kokedamaan valikoitui huonearalia ja tein pallosta roikkuvan ja laitoin siihen ripustuskoukun.
Tein ensin turvemullasta ja imeytysrakeesta pallon kasvin juurien ympärille, sitten vuorasin pallon sammallevyillä. Sammal kiinnitettiin pallon pinnalle lankaa kieputtamalla pallon ympärille.
Huonearalia on kasvanut aika paljon lähtötilanteesta ja jossain kohdin joudun ehkä isontamaan palloa. Vielä kasvi näyttää kuitenkin viihtyvän pallossa erinomaisesti.
Keväällä riitti, kun pallon kasteli noin 7-9:n päivän välein, nyt kesällä kastelutahti on ollut nopeampi ja kastelen pallon noin joka 5 päivä. Huonearaliasta näkee, kun se on janoinen, sillä se riiputtaa silloin lehtiään. Myös sammalpallon keveys kertoo kasteluajan lähestymisestä. Alkuun kastelin pallon pelkällä vedellä, sillä turpeessa oli aluksi ravinteita. Nyt olen lannoittanut kasvia joka toisella kastelulla. Lannoitteena on viime aikoina ollut Terra Powerin Growth lannoitteet ja olen ollut niihin tyytyväinen.
Kastelun hoidan keittiön lavuaarissa. Laitan johonkin kulhoon/ astiaan vettä ja upotan pallon veteen. Pallo imaisee tarvitsemansa veden muutamassa minuutissa. Kun pallo on kunnolla vettynyt ripustan sen puoleksi tunniksi valumaan kuivauskaapin alapuolelle. Jos on kiire, palloa voi varovasti painella alhaalta, jolloin liika vesi valuu ulos pallosta. Kun kasvi on valunut tarpeeksi, ripustan sen takaisin roikkumaan itäikkunalle.