Pinsiön taimisto sijaitsee nimensä mukaisesti Pinsiössä, kolmostien varressa. Lähdimme ystävän kanssa tutustumaan paikkaan ja valikoimaan. Ilma ei meitä suosinut käyntimme aikana, sade ja pieni tuuli saivat hytisemään kylmästä. Sinnikkäästi kiersimme kuitenkin taimiston ja näyttelypuiston ympäri ja ostoksiakin teimme. Olimme melkein ainoat paikalla, joten meillä oli hyvin tilaa pyöriä ja katsella. Valitettavasti paikan vieressä oleva kahvio oli kiinni, emmekä päässeet sinne välillä lämmittelemään. Onneksi tarjolla oli sateenvarjoja, koska omamme jäivät kotiin.

Taimiston tuotteista iso osa on taimiston itse kasvattamia. Heillä on 15 hehtaaria peltoja, joissa kasvit kasvatetaan. Myös ulkopuolelta tulevat taimet ovat mahdollisimman lähituotettuja. Taimia oli paljon ja esimerkiksi pensas- ja havuvalikoima oli valtava. Havukasveja tuodaan kuitenkin myös ulkomailta.
Myös eri perennoja oli satoja. Kasvit olivat lähes kaikki erittäin hyväkuntoisia, eikä jälkiä tuholaisista näkynyt. Hintatasoa pidimme liian korkeana, mikä jarrutti hieman ostohaluja. Ostin kuitenkin pari edukkaampaa perennaa, yhden kesäkukan, ämpärillisen pyöreitä koristekiviä ja tukikepin yhdelle kasvilleni.


Kivivalikoima oli suuri ja niiden hinnat keskitasoa. Samoin allastarvikkeita ja suihkulähteitä oli runsaasti erilaisia. Jonkin verran tarjolla oli myös ruukkuja ja amppeleita. Palvelu oli nopeaa ja iloista. Myös tietoa ihailemastani kasvista ja sen hoidosta tuli pyytämättä, mikä aiheutti sen, että kasvi oli pakko ostaa.. 😀


Näin korona-aikaan taimisto tarjoaa myös kotiinkuljetus- ja tarvittaessa istutuspalvelun. Kuljetus maksaa 15 euroa plus euron per kilometri. Myös irtomaa-aineksia voi tilata kotiin. Tarjolla on multaa, kuorikatteita ja koristekiviä, joita voi ostaa juuri tarvitsemansa määrän irtomyynnistä.

Taimiston nettisivuilta löytyy paljon ohjeita kotipuutarhureille. Niihin kannattaakin tutustua, jos jokin mietityttää. Itse taimistolla myyjät ovat hortonomeja, joten heiltä saa myös hyviä ohjeita kunkin kasvin istutukseen, lannoitukseen ja muuhun hoitoon.



Pinsiön taimistossa suuri osa havuista on tuontihavuja Hollannista, kuten muillakin viherpihoilla.
Korjasin tekstiä tämä tieto huomioiden. Kiitos paljon oikaisusta!