Huonekasvit

Lannoititko liikaa?

Liikalannoitus voi tappaa kasvin nopeastikin. Liika lannoite kasvupohjassa polttaa kasvin juuret, jolloin sen elinkyky laskee. Liikalannoitus näkyy kasvilla epämuodostuneena kasvuna, kitukasvuisuutena, ödeemana lehdillä, lehtien ruskettumisena päistä ja kasvi voi mennä lötköksi tai lehtiin tulla ruskeita läikkiä. Liikalannoitus on kasville vaarallisempaa kuin vajaalannoitus.

Mikäli kasveilla ei ole lisävaloa talvella, ei kasvia lannoiteta marraskuulta helmikuun loppuun. Nopeakasvuiset kasvit tarvitsevat lannoitetta enemmän kuin hidaskasvuiset. Myös runsaassa valossa olevia kasveja lannoitetaan enemmän kuin hämärämmässä olevia kasveja. Kasvukaudellakin kannattaa antaa kasville pelkkää vettä silloin tällöin, jotta kasvupohja ei pääse väkevöitymään.

Liikalannoitus voi johtua laskuvirheestä annostelussa tai huolimattomuudesta lannoitteen mittailussa. Usein lannoitteita annostellaan veteen hyvin vähän, joten pienetkin mittavirheet voivat tehdä liuoksesta liian väkevää. Lannoite on voinut myös seota huonosti kasteluveteen, jolloin lannoitetta tulee kastelukannusta eri määriä kastelun eri vaiheissa. Lannoite pitääkin sekoittaa veteen hyvin. Eri kasvit tarvitsevat hieman eri määriä lannoitetta kasvusta riippuen. Joskus olen erehdyksessä kastellut lannoitevedellä talvella kasveja, jotka eivät ole lisävalon alla, samalla kun olen kastellut/lannoittanut keinovalossa olevia kasvejani.

Joskus kasveille tulee lorautettua jotain, mitä ei pitäisi kasvupohjaan antaa. Itse olen kastellut kasveja vahingossa esimerkiksi Jaakontaika- liuoksella ja mehulla.

Jos kasvupohjaan lirahtaa jotain, mitä sinne ei pitäisi laittaa, on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko huuhtelet kasvupohjan suihkussa tai lavuaarissa tai vaihdat kasvupohjan. Se kumpaan ratkaisuun päätyy, riippuu hieman kasvupohjasta.

Mikäli kasvi elää pelkässä mullassa, ei kasvia kannata mielestäni viedä suihkuun. Multa pidättää kovasti vettä ja kasvupohja kastuu suihkussa liikaa ja juuret altistuvat juurimädälle. Tällöin kannattaa kasvupohja vaihtaa. Samalla voi tehdä kasvupohjasta vettäpäästävämmän perliitillä ja /tai kevytsoralla. Mikäli lannoitusvirhe tapahtuu talvella, uudeksi kasvupohjaksi kannattaa laittaa kookospohjainen lannoittamaton kasvupohja, sillä mullissa on yleensä reipas varastolannoitus, joten sitä ei kannata laittaa loppusyksyllä tai talvella, jolloin kasvi ei tarvitse lannoitteita.

Kun kasvupohjassa on jotain kuohkeampaa ainesta, voi kasvin viedä suihkuun. Mullan tai kookoksen seassa voi olla kevytsoraa ja /tai perliittiä, jolloin kasvupohja on vettäpäästävämpi ja kuivuu nopeammin. Kasvupohja ei kastu liikaa suihkussakaan. Kasvupohjaa pitää huuhdella useamman minuutin ajan käden lämpöisellä vedellä ja pienellä paineella. Kannattaa olla tarkkana, ettei kasvupohja nouse ulos ruukusta veden voimasta.

(2) Kommentit

  1. Hanna says:

    Hei! Osaatko sanoa, voiko kasvi kuolla jo yhden kerran liikalannoituksen jälkeen? Annan yleensä kerran talvessa lannoitetta kahvipuulleni ja nyt taisin kolmisen viikkoa sitten antaa vahingossa tuplamäärän kasviravinnetta (paha moka, tiedän!). Nyt puun alaosan lehdet ovat puoliksi ruskeita (kärjet ja reunat) ja lehtiä alkoi putoilla tiuhaan tahtiin. Lopetin hetkeksi kastelun, sillä se tuntui auttavan lehtien putoiluun. Tyhjensin myös altakasteluruukun kokonaan vedestä. Nyt kasvi nuokkuu pahasti, enkä ole varma, mitä pitäisi tehdä. Vettä olen antanut nyt uudelleen, mutta kasvi ei taida enää imeä sitä itseensä. Kahvipuu on altakasteluruukussa ja eteläikkunalla.

    Harmittaa super paljon oma mokailuni! Onkohan peli jo menetetty?

    1. Hanna says:

      Voi riittää yksikin liikalannoitus tappamaan. Itse lannoitin huonekuusta kerran liikaa ja alkoi lerpattaa, eikä toipunut. Jos jotenkin on mahdollista huuhdella kasvpohja vedellä, sitä voisi kokeilla. Altakastelussa sun tarvis kastella suihkussa ja sitten kaataa liika vesi pois ja toistaa useampaan kertaan, eli voi olla hankalaa. Toivottavasti toipuisi. Sumutella kannattaa ainakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *