Tällä hetkellä minulla on nelisensataa kasvia ja pistokasta ja viime viikolla oli muutto. Satumainen tuuri kävi, että muuttoviikolle sattui suojakeli ja lämpöä oli asteen verran kolmena päivänä peräkkäin. Tämä tarkoitti sitä, että kasvien muuttoon oli kolme päivää aikaa, ennen kuin pakkaspäivät alkoivat.
Muuttoa ajatellen, olin päästänyt kasvien kasvupohjat melko kuiviksi, jotta kasveja olisi kevyt kantaa. Kiitin myös itseäni siitä, että iso osa kasveistani on keveissä muoviruukuissa. Semihydroista tyhjensin vedet ennen kantamiseen ryhtymistä.
Koska ilma oli kuitenkin viileää, piti kasveja suojata jonkin verran kylmältä; laitoin kasvit muovilaatikoihin, laatikoihin pari kuumavesipulloa ja peiton kanneksi laatikon päälle. Isot kasvit laitoin ilmavasti jätesäkkeihin kuumavesipullojen kanssa.
Kasvit piti kuljettää lämpimässä autossa. Autooni mahtui kerrallaan kuusi laatikkoa ja jokaiseen laatikkoon meni 5-10 kasvia, joten autolla sai suhata edestakaisin jokusen monta reissua. Onneksi muuttomatkaa oli vain muutama kilometri. Suoraan sanottuna puolessa välissä urakkaa aloin olla melko täynnä pakkaamista, kuljettamista ja kantamista ja kirosin kasviharrastukseni syvimpään maanrakoon ja hekumoin ajatuksella kasvien hävittämisestä. Onneksi mieleni muuttui, kun sain kaikki kasvit lopulta uuteen kotiin ja aseteltua ne tasoille ja hyllyille.
Muutimme paljon pienempään asuntoon kuin edellinen oli. Pelko oli, etteivät kaikki kasvit mahdu uuteen kotiin. Toisin kuitenkin kävi, sillä rakas isäntä näki paljon vaivaa, että kasveille on paikkoja ja askarteli hyllyjä ja viritteli valoja sitä mukaa, kun kasvilaatikoita alkoi ilmaantua uuden kodin eteiseen. Kiireessä hutkin kasveja paikoilleen ihan miten sattuu. Sainkin järjestellä kasveja päivätolkulla ja edelleen homma on hieman kesken.
Hulluna nettikaupan kasveille järjestyi tilaa varastohuoneesta ja pistokasteltta laitettiin tyttären huoneeseen, kun muualle ei mahtunut. Eli hieman jouduimme käyttämään mielikuvitusta, jotta kasvit mahtuivat, mutta nyt on kaikilla paikkansa.
Kasvit selvisivät muutosta ilmeisesti oikein hyvin, eikä merkkejä paleltumisista ole ainakaan vielä näkynyt. Yksi begonia meni hieman lötsöksi muuttopäivänä, joten se on saattanut saada kylmää muuton aikana, mutta muuten kasvit näyttävät voivan hyvin.
Oli kyllä sellainen urakka, että ensi kerralla muuton on syytä olla kesällä. Silloin kasvit voi viedä pakettiautossa, johon mahtuu useampi kasvi kerralla. Kesämuutossa säästyy myös kasvien suojaamiselta kylmältä, mikä nopeuttaa hommaa suunnattomasti. Ja auton ovia voi pitää auki, kun kasveja kantaa. Nyt auton ovi piti avata aina kasvilaatikko sylissä, jotta kylmää ulkoilmaa pääsisi autoon mahdollisimman vähän.
Onneksi muutto on nyt ohi ja voi aloittaa uuteen kotiin tutustumisen.