Joskus pistokas nuutuu nopeastikin leikkaamisen jälkeen. Useimmin näin käy ohut- ja rentolehtisille pistokkaille. Paksuissa lehdissä on usein vettä varastoituna ja niiden nuupahtaminen on hitaampaa. Oma kokemukseni on, että pahimpia nuutuilijoita ovat kiinanruusun, punalehden ja hopeaköynnöksen pistokkaat. Harvoin nuutuvia ovat olleet esimerkiksi muulinkultakorvat ja juorut.
Vaikka pistokkaat näyttäisivat melko menetetyiltä, ne usein kuitenkin piristyvät jonkin ajan päästä. Nuutumista voi ehkäistä muutamalla kikalla. Ainakin emokasvi kannattaa kastella edellisenä päivänä, jotta kasvi on hyvin nesteytetty, kun sen leikkaa. Hyvin nesteytetty pistokas kestää paremmin juurrutustoimet.
Yleensä, mitä ohuempi ja pehmeämpi pistokkaan varsi on, sitä nopeammin pistokas pitäisi saada veteen tai kosteaan kasvupohjaan leikkaamisen jälkeen. Paksuvartiset/ kovavartiset voi pitää vuorokaudenkin kuivumassa ennen juurtumaan laittoa, tyräkkejä ja kaktuksia voi kuivattaa useamman päivän. Leikkuupinnan kuivatus vähentää mädäntymisen riskiä. Tässäkin on toki poikkeuksia, mutta pääsääntöisesti näin.

Jos pistokas alkaa nuupahtaa, siitä kannattaa vähentää alimpia lehtiä. Lehtiä ei tarvitse jäädä kuin 1-3, hieman lehtien koosta riippuen. Lehdet haihduttavat vettä, joten niiden vähentäminen vähentää myös veden haihtumisen määrää. Toiset harrastajat myös saattavat leikata jäljelle jääneet lehdet lyhyemmiksi, itse en ole tätä kokeillut.

Toinen toimiva kikka on pistokkaan huputtaminen läpinäkyvän muovipussin sisään. Pussin voi kiinnittää juurrutusastiaan kuminauhalla. Pussin sisäpuolelle voi sumutella silloin tällöin vettä, jotta ilmankosteus nousee korkeammaksi. Pussi kannattaa avata pari kertaa päivässä tai leikata pussin kulmaan saksilla pieni ilmanvaihtoreikä. Pussia voi pitää pistokkaalla, kunnes se alkaa piristyä. Muita vaihtoehtoja on laittaa pistokas ilmankostuttimen viereen tai terraarioon/kasvikaappiin, jos sellaisia omistaa.
Pistokkaiden kanssa kannattaa huolehtia, että ne eivät ole minkään lämmönlähteen vieressä. Täysillä porisevan patterin yläpuolella pistokkaat haihduttavat runsaasti vettä. Myös suora auringonpaiste nuupauttaa pistokkaat. Liian kylmässä pistokkaat taas juurtuvat hitaasti ja mätänevät helpommin.