Huonekasvit

Pistokkaita enkelinsiivestä

Kaupallinen yhteistyö viljelytarvikkeita myyvän Vplux Oy:n kanssa.

Begonia corallina eli enkelinsiipi omistaa paksut ja melko pehmeät varret. Kun leikkaan enkelinsiivestä pistokkaita käytän aina skalpellia enkä saksia. Sakset painavat vartta hieman linttaan leikatessa, joten leikkauspinnasta voi saksilla tulla epäsiisti. Repaleinen leikkauspinta saattaa altistaa pistokkaan mätänemiselle. Olen aikaisemmin käyttänyt askartelukaupasta ostamaani skalpellia, jossa oli vaihtoteriä. Nyt kuitenkin skalpelli on ollut hukassa muutosta asti. Sain pahimpaan hätään kuitenkin kokeiluun kertakäyttöisiä skalpelleja Vplux Oy:ltä.

Olen käyttänyt yhtä kertakäyttöskalpellia jo jonkin aikaa. Pistokkaita sillä on leikattu useita ja terä on edelleen todella terävä ja leikkaaminen sujuu hyvin hieman kovempienkin varsien kanssa. Kovin paksuun varteen skalpelli ei pure pienen teränsä takia, mutta ohuemman varret katkeavat leikiten. Skalpellin mukana tuli teräsuojus, jonka kanssa sitä on turvallista säilyttää ilman haavojen saamisen vaaraa. Skalpellin kanssa pitää olla varovainen, ettei telo itseään terävään terään.

Enkelinsiipeni sai lopputalvesta isomman ruukun ja sen jälkeen kasvu on ollut reipasta. Kasvitasolla makuuhuoneessa ovat muutkin kasvit kasvaneet kevään aikana. Niinpä päätin hieman typistää enkelinsiipeä, jotta tasolla olisi hieman ilmavampaa. Toiveissa olisi, että kasvi myös haarautuisi leikkauksen johdosta. Enkelinsiipi tosin ei ole haarautunut useinkaan leikkaamisen jälkeen, mutta toivossa on hyvä elää.

Olin ennen leikkausoperaatiota kastellut enkelinsiiven kunnolla edellisenä päivänä, jotta leikatut pistokkaat olisivat mahdollisimman täynnä nestettä. Näin pistokkaat eivät kuukahda niin helposti juurtuessaan. Koska olin käyttänyt skalpellia aikaisemmin, desinfioin sen 11,9% vetyperoksidissa liottamalla skalpellia siinä kymmenisen sekuntia. Vetyperoksidinestettä olen myöskin saanut käyttööni Vpluxilta. Pistokkaiden leikkauspinnat olisi voinut vielä desinfioida dippaamalla ne vetyperoksidiin, mutta silloin nestettä kannattaa laimentaa vedellä niin, että se on noin 3%:sta. Vetyperoksidia saa Vpluxilta vaikka yhden desilitran pakkauksessa.

Otin pistokkaita jokaisesta varresta. Pääsääntöisesti otin vain latvapistokkaita, mutta yksi varsi oli venähtänyt niin pitkäksi, että sain siitä myös varsipistokkaita. Jätin jokaiseen varsipistokkaaseen 1:n lehden ja latvapistokkaisiin 2 lehteä. Leikkasin pistokkaat melko läheltä viimeistä emokasviin jätettävää lehteä, jotta kasvin varteen ei jäisi hölmön näköistä varsitököä.

Laitoin pistokkaat juurtumaan vesilaseihin. Yleensä juurrutan pistokkaat perliitissä, mutta nyt se oli hieman vähissä. Enkelinsiiven pistokkaat ovat olleet yleensä melko nopeita juurtumaan. Pistokkaat ovat olleet myös sitkeitä, mädäntymisiä tai kuivumisia ei juurikaan ole tapahtunut. Laitoin pistokkaiden veteen tipan Bionovan Root Stimulator- nimistä juurtumisen tehostajaa. Pistokkaat laitoin juurtumaan pöytämalliseen Homebox Vista Small kasvitelttaan Airamin E27 17,5W 4000K lampun alle. Emokasvi pääsi takaisin ikkunalle ja nyt se mahtui paikkaansa hieman paremmin. Ainakin hetken aikaa.

Alla linkit stoorissa mainittujen tuotteiden luo:

https://www.vplux.fi/fi/product/leikkausveitsi-skalpelli-gima-vihrea/14050

https://www.vplux.fi/fi/product/vetyperoksidi-nestemainen-oxygen/15158

https://www.vplux.fi/fi/product/bionova-bn-roots/373576

https://www.vplux.fi/fi/product/led-lamppu-airam-17-5w-4000k-1921lm-e27/14789

https://www.vplux.fi/fi/product/kasvatusteltta-homebox-vista/239717

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: