Luontaisesti maapähkinää (Arachis hypogaea) kasvaa Etelä-Amerikassa, mutta nykyisin sitä viljellään ympäri maailmaa subtrooppisella ja lämpimänlauhkealla vyöhykkeellä. Nimestään huolimatta maapähkinä ei ole pähkinä, vaan itseasiassa hernekasvi. Yhdennäköisyys herneeseen olikin ilmeinen, kun maapähkinä alkoi kasvaa. Kasvi kuitenkin jää yleensä noin 50cm korkeaksi.

Maapähkinä istutetaan keväällä ja sato korjataan syyskuussa. Koska välillä teen asioita jostain syystä eri lailla, kuin neuvotaan, laitoin pähkinät tietenkin itämään märän käsipaperin väliin syyskuun lopussa. Ne alkoivat itää kahdessa vuorokaudessa.
Olin tilannut pähkinät Exotic Gardenista, mutta olisin voinut käyttää ruokakaupankin pähkinöitä. Nappasin pähkinät ostoskoriin pihalle kukkasipuleita ostaessani. Kun pähkinät alkoivat itää , istutin ne pienehköihin ruukkuihin kookos-perliitti-kaarna-hydrosora sekoitukseen. Kun kasvit lähtivät kasvuun, siirsin ne isompiin ruukkuihin. Tuin maapähkinät puukepeillä.
Ensin kastelin kasveja merileväliuoksella ja noin kuukauden ikäisenä annoin niille ensimmäisen kerran mietoa Puutarhan Kesä-lannoitetta.

Kasvi kukkii yleensä 30 vuorokauden päästä istuttamisesta. 10 000:n luxin alla (14h/vrk) kukinta alkoi noin kuudessa viikossa. Keltaoransseja kukkia kehittyi hiljalleen pitkin kasvin vartta. Ikääntyessään kukat kasvattavat pidemmän varren ja painuvat alas maan pinnalle. Kukintoon muodostuu maan alla palot, joissa on yleensä 2-3 pähkinää/hernettä. Siksi maapähkinä tarvitsee ison ruukun, mikäli sitä kasvattaa sisällä. Ymmärtääkseni noin viisi kuukautta kukinnan aloituksesta, kasvi nostetaan kokonaan maasta ja kerätään maan alta kypsät ja pulleat palot.

Maapähkinää ei kannata kastella liikaa pähkinöiden kypsymisvaiheessa, jotta ne eivät altistuisi homeille. Kasvupohjan pitääkin olla ilmavaa. Esim. hiekkapitoiseen viherkasvimultaan voi sekoittaa joukkoon puolet kevytsoraa.
Omat maapähkinäni ovat nyt kaksi kuukautta vanhoja ja ovat tehneet lisää kukkia lähes päivittäin. Kukinta voi kestää 120 päivää. Nähtäväksi jää, tuleeko niistä koskaan maapähkinöitä..
Edit 11.6.2021: Kevään aikana maapähkinät alkoivat kuivattaa lehtiään ja lopulta kiskoin kasvit ulos ruukuistaan. Yksi maapähkinäkasvi oli saanut yhden palon tehtyä kasvupohjan alle. Valitettavasti koiramme nappasi palon pöydän reunalta, enkä saanut yhtään maistiaisia maapähkinästä 😀
Mä kasvatin joskus aikoinaan ihan kaupan pähkinästä ja sain satoakin muutaman pähkinän, ihan kukkamullassa ruukku oli n 20cm halkaisijaltaan. Huokoisempi alusta saattaa olla parempi.
Täytyypä kokeilla uudestaan!