Huonekasvit

Semihydrossa oleva kumipuu sai isomman ruukun

Kaupallinen yhteistyö Vplux Oy:n kanssa.

Istutin pienen kumipuun semihydroon aikoja sitten. Semihydrossa kasvi on istutettu esimerkiksi kevytsoraan ruukkuun, jossa on paljon pohjareikiä ja mieluusti reikiä myös kyljessä. Reikäruukku sijoitetaan hieman isomman umpiruukun sisään ja ruukun pohjalle laitetaan vettä. Kasvi saa vettä kapillaari-ilmiön avulla.

Pienelle kumipuulle valikoitui alun alkaen noin 13cm halkaisijaltaan oleva verkkoruukku. Kasvi oli saanut metrin verran lisää korkeutta ostohetkestä ja aikoinaan sille laittamani ruukku oli käynyt auttamattomasti liian pieneksi. Kasvi kaatuili herkästi, juuret kasvoivat reikäruukun ulkopuolelle ja pienehköön ulkoruukkuun sai olla jatkuvasti lisäämässä vettä.

Ennen ruukunvaihtoa isompaan, annoin kumipuun käyttää kaiken veden umpiruukun pohjalta. Näin en kastellut paikkoja ruukunvaihdon yhteydessä. Kaadoin kumipuun vaakatasoon niin, että reikäruukku oli ämpärin päällä. Irroittelin sormilla kaiken hydrosoran, joka lähti juurakosta irti. Yritin selvittää juuria verkkoruukun ympäriltä, mutta huonolla menestyksellä. Lopulta päädyin katkomaan juuria saksilla, jotta sain kasvin irti ruukusta. Toinen vaihtoehto olisi ollut ruukun hajoittaminen. Kasvilla oli kokoonsa nähden heikot juuret pienestä ruukusta johtuen. Ihme, että kumipuu on ollut niinkin hyvävointinen.

Olin saanut viljelytarvikkeita myyvältä Vpluxilta ruukun vaihtoa varten isomman verkkoruukun ja säkillisen hydrosoraa. Hydrosoraa voi ostaa Vpluxilta litroittain. Ennen ruukutusta pesin hydrosoran vesihanan alla vaikkei se kauhean pölyistä ollutkaan.

Uusi ruukku oli halkaisijaltaan 21cm. Istutin kasvin aika syvälle ruukkuun, jotta se pysyisi paremmin pystyssä istutuksen jälkeen. Kun olin saanut kasvin istutettua tajusin, että minulta puuttui tarpeeksi iso suojaruukku. Kasvi pääsikin keltaiseen ämpäriin odottamaan kauniimpaa suojaruukkua.

Pyyhin myös kasvin lehdet puhtaaksi pölystä, jotta sen olisi hyvä yhteyttää. Nyt annoin kasville pelkkää vettä, lannoiteveden vuoro on seuraavalla kastelulla. Yleensä laitan lannoitevettä semihydroihin noin joka toisella kastelulla ja talvella harvemmin, mikäli kasvi on luonnonvalon varassa. Lamppujen alla olevia lannoitan myös talvella joka toisella kastelulla. Annan kaiken veden kulua ruukusta, ennen kuin lisään uutta vettä.

Alla linkit stoorissa mainittujen tuotteiden luo:

https://www.vplux.fi/fi/product/verkkoruukku-strong-124-x-113-x-121-x-91mm/14899

https://www.vplux.fi/fi/product/verkkoruukku-strong-21-x-18-5-x-14-x-14-5cm/442_1117

https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-hydrosora-vitalink-ruukkusora/927

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *