Puutarha

Suihkulähde Aasia-teemalla

Pihassamme on ollut aina vedellä täytetty betoniallas. Siihen on pitänyt hankkia/ rakentaa suihkulähde jo monena vuotena. Jostain syystä ajatus on jäänyt kuitenkin toteuttamatta. Kesäkuun alussa isäntä yhtäkkiä keräsi talosta kaikki kivet ja tiilet sekä kävi hakemassa muutamia betoniharkkoja K-Raudasta. Lisäksi hankittiin vesipumppu ja letkua. Itse olin aluksi hieman skeptinen, kuinka moisista laatoista suihkulähteen saa aikaiseksi. Aikansa palikoita kasattuaan, isäntä komensi minut katsomaan aikaansaanostaan. Ja sehän olikin ihan mukiinmenevä.

Suihkulähde rakentui tiiliä, liuskekiviä ja betoniharkkoja pinoamalla. Vesi ohjattiin takakautta letkuilla ylös, josta se valuu liuskekiviluiskia pitkin takaisin altaaseen. Alkuun vesi virtasi paikkapaikoin ohi betonirenkaasta ja allas tyhjeni. Isäntä lisäsi kivikiiloja harkkojen alle, jolloin vesi alkoi pysyä suihkulähteessä.
Vesi houkuttelee puutarhaan sammakoita ja lintuja, jotka syövät muun muassa etanoita ja kotiloita. Veden varaan joutuneet eläimet pääsevät ylös altaasta betonin rosoista pintaa pitkin tai veteen osuvan liuskekivisillan kautta. Betonin ulkopuolelle asetetut punaiset tiilet tarjoavat paikan kynttilöille.
Keltapeippi ja suikeroalpi kurottelevat kauniisti betonirenkaan reunan yli kohti vettä. Vesi pysyy kirkkaana, koska käytän vettä kasteluvetenä ja lasken aina kastelun jälkeen letkulla altaan täyteen vettä. Näin puutarhan kasvit saavat seissyttä hapekasta vettä ja allas pysyy siistinä.
Suihkulähteen takaosa naamioitiin vanhoilla kiuaskivillä sekä Pinsiön taimistolta ostamillani pyöreillä rantakivillä. Joukkoon laitettiin myös pihalta löydettyja isompia pyöreitä kiviä ja ylimääräiseksi jäänyttä liuskekiveä. Kiviröykkiön päälle aseteltiin kesäkukka värikkäässä ruukussa, joka peittää kasvaessaan vedenkuljetusletkut.
Suihkulähteen päälle laitettiin orvokkeja, kärhö ja köynnöstävää keltapeippiä, jota löytyi jo valmiiksi tontilta. Hintaa kasveille, kiville, pumpulle ja letkuille tuli noin 60€ Koska iso osa kivistä ja tiilistä löytyi valmiina, säästimme kuluissa jonkin verran.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *