Olen kahtena syksynä istuttanut etupihani useita metriä pitkään kukkapenkkiin pitkälle toistasataa tulppaanin sipulia. Jo viime keväänä penkkiä koristi toukokuussa kaunis tulppaanimeri ja odotuksissa oli, että tänä keväänä kukkaloisto olisi vieläkin runsaampi. Toisin kumminkin kävi.

Kukkapenkki on eteläseinustalla, josta lumi suli jo melko aikaisin. Jo lumien sulaessa ihmettelin lumen alta paljastuneita multakasoja. Kukkapenkki muistutti enemmänkin kyntöpeltoa kuin kukkapenkkiä ja osa mullasta oli myllätty kukkapenkistä nurmikon puolelle.
Kun toukokuu on edennyt, ei kukkapenkistä olekaan noussut tulppaanimerta, vaan koko penkissä sojottaa kaksi tulppaania yli sadan sijasta. Itku meinasi päästä, kun tajusin, että myyrät olivat syöneet talven aikana KAIKKI tulppaanin sipulit. Koskaan aikaisemmin ei kukkapenkissä ole ollut myyräongelmaa. Tosin siellä ei ole ollut aikaisemmin toistasataa tulppaaninsipulia. Sipulit ilmeisesti houkuttelivat myyrät paikalle.
Myyrien mellastus oli tehnyt hallaa myös narsisseille ja muutamalle syksyllä istutetulle perennalle ja sainkin käytännössä istuttaa kasvit uudelleen, niin sekaisin kukkapenkki myyrien jäljiltä oli. Tulppaanien seassa kasvaa ahomansikkaa ja jouduin niitäkin istuttelemaan takaisin myllääntyneeseen multaan ja karsimaan pahimmin tuhotut pois kukkapenkistä.
Nyt olen selaillut erilaisia myyränkarkoittimia netistä. En ole vielä päättänyt, minkälaisen ostan kukkapenkin suojaksi, koska en ole vakuuttunut niiden toimivuudesta. Jos tiedät jonkin toimivan karkoituskonstin myyriin, niin paljasta se kommentteihin. En ole vielä luovuttanut tulppaanimeriunelmastani.