Huonekasvit Kukkakaupat

Visiitti Lamminpään Kukkaan Tampereella

Minulla on viikonloppuna hautajaiset ja haussa oli muutama punainen ruusu, joilla ajattelin vainajaa muistaa. Olen jo pitkään halunnut käydä Lamminpään Kukassa ja nyt siihen oli vihdoin syy. Nimensä mukaisesti kauppa sijaitsee Lamminpäässä Tampereella.

Ulkomyymälässä oli tarjolla syyskasveja kuten kanervia ja callunoita sekä erilaisia multavaihtoehtoja. Ulko-oven vierestä löytyi kummituspuuta, havuja, amppelikasveja ja muuta hauskaa. Sisääntulo oli oikein kutsuvan näköinen ja sisään astuessa silmille tulvi mahtava värien kirjo.

Lamminpään Kukka sai viitisen vuotta sitten uudet isommat tilat ja kukkakaupan lisäksi tilassa toimii myös hautaustoimisto. Toimintaa pyörittää kolmen naisen joukko, ja heidät valittiin 2013 vuoden kukkakauppiasyrittäjiksi.

Lamminpään Kukka on täyden palvelun kukkakauppa, josta ruukku- ja leikkokukkien lisäksi voi myös vuokrata kasveja väliaikaiseen käyttöön esimerkiksi juhliin. Huonekasvejakin oli ihan kivasti tarjolla; maijoja ja matteja, orkideoita, kultaköynnöksiä, jokusia erilaisia amppelikasveja ja kaikenlaista sekalaista. Minulla vaan kaikki kasvit taisi jo olla, joten en sortunut muihin ostoksiin kuin ruusuihin. Tosin syksyiset ja värikkäät valmiskimput olivat todella kivan näköisiä ja minulla oli vaikeuksia olla ostamatta yhtä kimppua mukaan kotiin.

Lisäksi kaupasta löytyi lahja- ja käyttötavaroita kuten premium lakritsapakkauksia, ruukkuja, lyhtyjä, lasimaljoja, koriste-esineitä, kuivakukkia, kastelukannuja ja tietenkin hautakynttilöitä. Lakritsaa oli myös tarjolla joulukalenterin muodossa.

Palvelu oli erittäin huomioivaa, ripeää ja ystävällistä. Kauppa on auki arkisin 8-18, lauantaisin 8-16 ja sunnuntaisin 9-15.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: