Huonekasvit

Visio 2030 kaupunkiviljelynäyttely Tampereella

Kävin tutustumassa Blokgarden Oy:n Visio 2030 näyttelyyn Kalevassa Tampereella. Näyttely esittelee monipuolisesti ratkaisuja, joiden avulla voidaan lisätä ruokatuotantoa kaupunkimiljöössä jopa niin, että jo vuonna 2030 jopa 30% ruuasta tuotettaisiin lähituotantona kaupungeissa. Visio on kunnianhimoinen ja tarvitsee viljelykulttuurimuutoksen kansalaisissa. Vision toteutumiseksi tarvitaan myös päättäjiä niin Eu:n, Suomen kuin kuntienkin tasolla, jotka tarjoavat resursseja kuten viljelypaikkoja ja välineitä kaupunkiviljelyyn sekä rahaa tuotannon aloittamiseen. Myös tiedottamista tarvitaan, jotta kaupunkilaiset innostuisivat hyötykasviviljelystä nykyistä enemmän.

Vision toteutumiseen tarvitaan kaupunkiviljelykeskuksia ympäri kaupunkeja. Kalevan näyttelypaikka on yksi tällainen viljelykeskus ja siellä esitellään erilaisia ratkaisuja sisälle ja ulos, joilla kaupunkiviljelijät voivat lisätä ruuan tuotantoa kaupungeissa.

Kalevassa ulkotiloissa toimii yhteisöviljelmä, jossa 70 yhteisöviljelijää kasvattaa kasviksia siirrettävissä viljelylaatikoissa. Lajivalikoima on runsas, laatikoissa kasvaa kaaleja ja salaatteja, erilaisia tomaatteja ja kurpitsoita, paprikaa sekä yrttejä. Bongasin parista laatikosta myös ananaskirsikkaa ja chiliä. Jokaisella yhteisöviljelijällä on oma kasvatuslaatikko ja lisäksi on yhteisiä laatikoita. Hyötykasvien lisäksii laatikoihin oli laitettu kukkivia niittykasveja pölyttäjiä varten.

Pölyttäjien lisäämiseksi yhteisöviljelmän hallin katolle on laitettu myös mehiläispesä, joka pölyttäjien lisäksi tuottaa hunajaa. Tietoa mehiläisten pidosta löytyy hallin näyttelyn seinältä. Mukana mehiläisprojektissa on Humblebee Housing Project.

Hallin puolella on esitelty myös erilaisia ratkaisuja ympärivuotiseen viljelyyn sisätiloissa. Ratkaisuja esittelevät muun muassa Subragarden ja viljelykauppa Pavunvarsi. On valollisia amppeleita, erilaisia vesikiertojärjestelmiä, telttoja ja lamppuratkaisuja, joita voi sijoitella toimistoihin, koteihin, kellareihin tai vaikka kauppaan/ ravintolaan. Sisältä löytyi myös yhteistyössä Satohuoneen kanssa toteutettu osterivinokasviljelmä teltassa.

Ulkona oli myös neljä kanaa. Kanat tuottavat munia ja toimivat jätemyllyinä ylikypsille ja madon syömille kasviksille ja kasvijätteelle, jota viljelmiltä tulee. Kana tuottaa yhden munan joka päivä. Kanat on otettu kesäkanoiksi ja ne voi palauttaa kesän jälkeen hankintapaikkaansa.

Yhteisöviljelmän lisäksi ulkotilat esittelevät ratkaisuja lajikadon estämiseksi kaupungeissa. Varsinkin hyönteisten lisäämiseksi pihasta löytyy ötökkähotelli, avolehtikomposti, kivikasviseinä ja pienen pieni metsäalue. Viesti on, että pihat eivät saisi olla liian sliipattuja ja siistejä, vaan ötököille pitäisi löytyä lahopuuta, heinikkoa, puustoa, kukkivia kasveja ja kivenkoloja.

Pihan pienessä metsikössä nimeltä ”Viidenneshehtaarin metsä” on lyhyt luontopolku, joka esittelee metsän hyödyntämistä kaupunkiruuan tuottamiseksi. Metsistä löytyy luontaisesti villivihanneksia, marjoja ja sieniä, mutta mikään ei estä perustamasta metsään vaikka sieniviljelmää.

Visio 2030 näyttelyn viesti oli selkeä. Ruokatuotantoa pitää lisätä kaupungeissa ja näin tukea kestävää kehitystä. Viljelykulttuurin muutos syntyy siitä, että kaupungeissa lisätään ruuan tuotantoa käyttämällä resursseja hyötykasvien viljelyyn. Perenna- ja koristekasvien lisäksi tulisi istuttaa hyötykasveja. Paikkoja hyötykasveille on runsaasti; talojen katot, parvekkeet, taloyhtiöiden pihat, puistot, hukkatilat ja teollisuusalueet ovat esimerkkejä viljelmien mahdollisista paikoista. Näyttelyn yksi tavoite on lisätä kansalaisten tietoisuutta kaupunkiviljelystä.

Ruuan tuotannon lisäksi yhteisöpuutarhat lisäävät kansalaisten yhteisöllisyyttä ja torjuvat yksinäisyyttä. Luontokosketuksesta voi olla myös apua mielenterveysongelmiin ja käsien iskeminen multaan silloin tällöin tutkitusti lisää elimistömme vastustuskykyä.

Visio 2030 lisäksi hallissa on taidekollektiivi Labran Utopia- näyttely. Näyttelyt ovat avoinna 6.-30.9.2024 keskiviikosta sunnuntaihin klo 14-18 osoitteessa Sarvijaakonkatu 28

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *